Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tiina Keskisen kolumni: Maailmassa puhaltavat kylmät tuulet – kotoa muuttaneet lapset lemmikkeineen tulivat maailmalta kotiin yksi kerrallaan

Olen ollut sairaslomalla murtuneen jalan takia viime elokuusta lähtien. Elämä on ollut siitä lähtien hidasta ja hiljaista, se on rullannut päivästä toiseen niin sanotusti säästöliekillä. Sitten tuli korona ja elämässä alkoi tapahtua. Hiljaisuus vaihtui hektisyydeksi. Alkoi säpinä, kun kotoa pois muuttaneet lapset lemmikkeineen tulivat maailmalta kotiin yksi kerrallaan. Kommuunissamme asuu viisi ihmistä, neljä koiraa ja kolme kissaa. Siinä onkin herkullinen soppa erilaisia temperamentteja, tapoja, ruokailutottumuksia ja suhdekiemuroita hämmennettäväksi. Viimeistään kommuunissa asuessani minulle on käynyt selväksi, että aikuinen, kotona asuva lapsi on eri kuin keskenkasvuinen. Aikuista lasta ei enää kasvateta eikä määrätä, hän on tasavertainen ja tuo yhteisöön panoksensa omalla tavallaan. Yllättäen minä ja mieheni emme enää määrittele, mitkä ovat kotimme säännöt. Aikuiset lapset ovat tuoneet arkeen omat päivärytminsä etätöineen ja -opiskeluineen. Kotielämän ilmapiiriä määrittävät nyt myös heidän aikataulunsa, huumorintajunsa, ruokavalionsa, ongelmanratkaisutapansa ja siisteyskäsityksensä. Korona heitti eteemme jännän ihmiskokeen: kuinka onnistumme tekemään tiiviistä yhdessäolosta mahdollisimman mukavaa? Mukava onkin meidän perheen voimasana. Liputamme mukavan puolesta. Ilman mukavaa elämä on ankeaa. Mukava on yhtä kuin rentous, toisten huomioiminen, ystävällisyys, nauru. Mukava on vastakohta epämukavalle kireydelle, ilkeilylle, pomottamiselle, välinpitämättömyydelle. Olisi hölmöä väittää, että kommuunissamme on aina mukavaa. Ei tietenkään ole. Välillä homma puuduttaa itse kutakin. On kuitenkin onni, että meidän jokaisen pyrkimys mukavaan on niin vahva, että useimmiten mukava voittaa epämukavan. Epämukavan karkotukseen on näppäriä keinoja. Kompromissintekotaidon ja kommunikointitaidon ohella yhdeksi erinomaiseksi keinoksi on osoittautunut sopeutumisen jalo taito. On ollut ilo seurata, miten kukin vuorollaan sopeutuu; sopeutuja nielee vaatimuksensa, ei alakaan arvostella, riidellä, huomautella tai vaatia toista olemaan niin kuin hän itse on, vaikka mieli tekisi. Sopeutuminen on ihmisten välistä yhteispeliä parhaimmillaan. Sopeutuminen on nöyryyttä, se on ymmärrystä, että minä itse en ole kaiken keskus eikä maailman kuulu pyöriä niin kuin minä toivon ja ajattelen. Sopeutuminen on erilaisuuden hyväksymistä ja itsensä taka-alalle pistämistä silloin, kun taka-alalle pistäminen on järkevää yhteisen hyvän saavuttamiseksi. Mukava yhdessäolo on parasta, mitä olen viime aikoina kokenut. Se lämmittää tehokkaasti, kun maailmassa puhaltavat kylmät tuulet. Kirjoittaja on opettaja. "Sopeutuminen on nöyryyttä, se on ymmärrystä, että minä en ole kaiken keskus eikä maailman kuulu pyöriä niin kuin minä toivon ja ajattelen."