Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Naistenlahden voimalan komea julkisivuvalaistus pysyy pimeänä tämän ja ensi talven – Näyttävä paluu tapahtuu vuonna 2022

Tänä talvena eikä vielä seuraavankaan Naistenlahden voimala ei ole pimeyden karkottaja kaupunkimaisemassa. Naistenlahden voimalaitoksen julkisivuvalaistus purettiin keväällä Naistenlahti 3:n urakan tieltä. – Valot palaavat, mutta siihen menee noin kaksi ja puoli vuotta. Tämä tapahtuu urakan loppuvaiheessa, kertoo projektipäällikkö Erkki Suvilampi sähkölaitokselta. – Kesällä tehtiin ne työt, jotka olivat mahdollisia voimalaitoksen seisokin aikana. Pihan asvaltointi saatiin juuri valmiiksi. Parhaillaan työmaalla tehdään uuden kattilan porapaalutuksia tämän kuun loppuun asti. Helmikuun vaiheilla saapuu kattilatoimitus ja uusi kattila alkaa nousta ylöspäin. Naistenlahti 3:n pääpolttoaineina ovat uusiutuvat biomassat. Jyrsinturve jää sivupolttoaineeksi. Naistenlahti 3:n myötä voimalaitoksen päästöt ilmaan ja vesistöön pienenevät merkittävästi. Nykyinen Naistenlahti 2:n kattila pysäytetään keväällä 2022 viimeisen kerran. Uuden Naistenlahti 3 -kattilan kaupallinen käyttö aloitetaan nykysuunnitelmien mukaan loppuvuodesta 2022. Sai paljon kiitosta Vuonna 2007 toteutettu julkisivuvalaistus oli monella tavoin uutta. – Valaistustekniikka ei ollut vielä kehittynyt siihen pisteeseen, missä se nyt on. Halusimme viivoja, muuntuvuutta ja muunneltavuutta. Se saatiin aikaiseksi suomalaisin voimin. Ohjausjärjestelmät esimerkiksi olivat itse tehtyjä. Se oli hyvin jännittävää aikaa. Nythän tekniikassa on viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunut suuri murros, kertoo Roope Siiroinen Valoa Desing -suunnittelutoimistosta. Näyttävä, positiivinen ja dynaaminen olivat vanhan valaistuksen iskusanat. Valoa suunnittelee uudenkin valaistuksen voimalalle. Se jatkaa samaa linjaa. Päätarkoitus on korostaa voimalan arkkitehtuuria. Kaupungin maamerkki Naistenlahden valaistus sai Edison Award of Excellence 2007 palkinnon saanut. Paikallista tunnustusta kertyi joka syksy Rantatiellä kulkeneilta. – Meille oli suuri ilo, kun Visit Tampere valitsi Naistenlahden voimalan valaistuskuvan kaupungin markkinoinnin tunnusmerkiksi, sanoo Roope Siiroinen. Vuonna 2017 valaistus päivitettiin ledeillä tapahtuvaksi. Naistenlahden voimalaitoksen ohittavat vuosittain sadat tuhannet ihmiset – niin kaupunkilaiset, kaupungissa vierailevat kuin ohitustien käyttäjätkin. Julkisivu- ja aluevalaistuksen lähtökohtana olikin yli kymmenen vuotta sitten kehittää pimeän ajan maisemakuvaa, niin maalta kuin Näsijärveltä tarkasteltuna. Edellisen valaistuksen suunnittelun lähtökohtina olivat maisemakuvallisuus, graafinen monumentaalisuus ja kaupallinen imago. Pääajatus on selkeä ja yksinkertainen visuaalinen ilme. Valaistus säätyi kellon ajan, ohikulkevan liikenteen, sekä päivänvalon määrän mukaan. Kommentti Kuuden kuukauden marraskuussa kaupungin valot ovat elintärkeitä Kohta on pimeä aika ja kaupunkilainen kaipaa valoa ainakin yhtä paljon kuin päivittäistä d-vitamiinipilleriä. Viime vuonna marraskuu kesti kuusi kuukautta. Tätä ikuista marraskuun pimeyttä voi olla luvassa ilmastomuutoksen vuoksi tulevaisuudessa yhä enemmän. En kaipaa Tampereelle valosaastetta, mutta leikkisää ja oivaltavaa valaistusta kyllä tarvitsen. Häiriövalo on valaistavan alueen ulkopuolelle menevää valoa, joka määränsä, suuntansa tai spektrijakaumansa takia kasvattaa epämiellyttävyyttä, epämukavuutta, hämmennystä tai rajoittaa oleellisen informaation näkymistä. Minusta esimerkiksi markettien valopylväät ovat tätä lajia. Nykyään led-teknologialla voi toteuttaa ohjelmoitavia valaistusratkaisuja kohtuullisin kustannuksin. Käytetään sitä siis hyväksemme. Menneinä aikoina kaupungissa valaistiin asvalttia. Se ei ole kovinkaan kivaa. Ihminen sitä valoa kaipaa, ei katu. Pimeyden torjujien pitää siis olla ihmisen kokoisia. Valo on edullisin tapa muuttaa ympäristöä. Rumankin talon voi valaista näyttämään hyvältä. Tampereella on loistavia kaupunkivalaistuksen helmiä, kuten Raatihuone, Tammerkoski ja Naistenlahdet vanhat valot ja varmaan uudetkin. Ja onhan meillä Valoviikot. Nyt pitää valaistusta lisätä, sillä kuuden kuukauden marraskuussa on muutenkin kärvistelemistä. Päivi Vasara Kommentin kirjoittaja on Moron toimittaja