Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Syyttäjä: Rikollisjengi UB:n lakkauttamista ajetaan, vaikka jengi ilmoitti lopettavansa toimintansa: "Odotimmekin, että he pyrkivät estämään ennakkopäätöksen"

Rikollisjärjestö United Brotherhoodin ilmoitus toiminnan lopettamisesta ei vaikuta kanteeseen, jossa Poliisihallitus vaatii UB:n lakkauttamista, sanoo erikoissyyttäjä Anna-Riikka Ruuth . – Meidän nähdäksemme jengin lopettamisilmoituksella ei ole mitään vaikutusta vaatimukseen sen lakkauttamisesta. Vasta aika näyttää, onko toiminta tosiasiallisesti lakannut, Ruuth kommentoi Lännen Medialle. Poliisihallituksen kannetta oikeudessa ajava Ruuth huomauttaa, ettei julkisuuteen annettu tiedote lopettamisesta ole virallinen ilmoitus. Tiedossa ei ole, onko rikollisjärjestö ilmoittanut lopettamisesta käräjäoikeuteen. Ruuth sanoo, ettei UB:n ilmoitus yllättänyt häntä eikä Poliisihallitusta. – Ennakkoon odotimmekin, että he pyrkivät estämään tällaisen ennakkopäätöksen antamisen. Myös huhuja tästä on kuultu. Ennakkopäätös yhden jengin lakkauttamisesta merkitsisi sitä, että viranomaiset pystyisivät sen nojalla ajamaan myös muiden vastaavien rikollisjärjestöjen lakkauttamista. Jengin lakkauttamista käsitellään keskiviikkona Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Ensin toimitetaan tapauksen valmisteluistunto, ja lakkauttamista puidaan myöhempinä istuntopäivinä. – Jengin ilmoitus lopettamisesta tulee luultavasti esille oikeudessa keskiviikkona, mutta on mahdotonta arvioida, minkälaisiin keskusteluihin se johtaa, Ruuth toteaa. Jengi kertoo luopuvansa tunnuksista ja kerhotiloista United Brotherhood tiedotti lopettamisestaan tänään maanantaina Helsingin Sanomille ja MTV-uutisille . UB:n lisäksi jengi aikoo lopettaa sen alajärjestö Bad Unionin. UB:n johtokolmikkoon kuuluva Ville Jaatinen kertoi tiedotteessa, että päätös syntyi yksimielisesti. UB ja Bad Union luopuvat toimitiloistaan ja jengitunnuksistaan. Toimintaa on ollut ainakin Helsingissä, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Lahdessa. Jäseniä on noin sata, joista suurin osa on vankilassa. Poliisihallitus vaati jo syyskuun alussa järjestön lakkauttamista lain ja hyvien tapojen vastaisena ja vetosi yleiseen etuun ja turvallisuuteen sekä pakottavaan yhteiskunnalliseen tarpeeseen. Järjestön jäseniltä on muun muassa löytynyt huomattava määrä aseita. Vankiloissa olevat jäsenet taas ovat pahoinpidelleet ja kiristäneet muita vankeja. UB on rekisteröimätön yhdistys, minkä vuoksi sen lopettamiseen ei ole vakiintunutta käytäntöä. Lakkauttamiskanne on osa 1,5 vuotta kestänyttä viranomaisoperaatiota Viranomaiset pitävät UB:ta Suomen vahingollisimpana jenginä. Poliisihallitus ja syyttäjä perustelevat lakkauttamisvaatimusta sillä, että UB:n tarkoituksena on hankkia taloudellista hyötyä rikosten avulla. Lakkauttamiskanne on osa puolitoista vuotta kestänyttä viranomaisoperaatiota, jonka tavoitteena on ollut lopettaa UB:n toiminta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun viranomaiset vaativat rikollisjengin lakkauttamista Suomessa. UB:n johtoon kuuluva Jaatinen kommentoi, että järjestö ei voi lakkauttaa, "kun ei ole mitään lakkautettavaakaan". Vielä tähän saakka UB on vastustanut kieltämistään ja jengin lakkauttamista. UB:n piti toimittaa vastauksensa lakkauttamiskanteeseen jo syyskuun loppuun mennessä, mutta käräjäoikeus pidensi jengin pyynnöstä vastausaikaa kahdesti. Hollanti kielsi keväällä Helvetin enkeleiden toiminnan ja aiemmin Hollanti on jo kieltänyt Bandidosin toiminnan. Saksa taas on kieltänyt Saturdarah-jengin. Jengitoiminta voi mahdollisesti jatkua jossain muodossa Helsingin Sanomien mukaan United Brotherhoodilla on ollut vähintäänkin tunnusteluja yhteisestä tulevaisuudesta moottoripyöräjengi Helvetin enkeleiden kanssa. UB:n jäseniä voi siirtyä muihin jengeihin tai jengitoiminta voi joka tapauksessa jatkua jossain muodossa. Jaatinen itse kieltää nämä arviot. Lakkauttamiskanteessa UB:ta avustaa Helvetin enkeleiden juristi. Keskusrikospoliisi on ollut jo vuosia kiinnostunut UB:n ja Helvetin enkeleiden yhteistyöstä. UB:n sisällä on ollut kiistoja matkan varrella. Sellaista aiheutti esimerkiksi Helsingin huumepoliisiin entisen päällikön Jari Aarnion ja UB-pomo Keijo Vilhusen yhteistyön paljastuminen vuonna 2013. Molemmat saivat kymmenen vuotta vankeutta muun muassa törkeistä huumerikoksista. UB perustettiin vuonna 2010, kun More, Rogues Gallery ja Natural Born Killers -jengit yhdistyivät.