Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Peräänajo kolmostiellä ruuhkautti liikennettä Tampereen ja Lempäälän välillä

Tampereen ja Lempäälän välillä tapahtui liikenneonnettomuus perjantaina ennen neljää. Kyseessä oli kahden auton peräänajotilanne, jonka seurauksena autot joutuivat ojaan. Autot ajoivat pohjoisen eli Tampereen suuntaan. Autoissa oli kolme henkilöä, joiden vammat eivät olleet hengenvaaralliset. Yksi ajokaista oli jonkin aikaa suljettu liikenteeltä. Pelastustyöt ruuhkauttivat kolmostietä Tampereella Sääksjärven liittymän ja Särkijärven liittymän välisellä osuudella Multisillan kohdalla, Pirkanmaan pelastuslaitoksesta kerrotaan. Tieliikennekeskus tiedotti puoli viiden aikaan, että tilanne on ohi. Moottoritiellä liikenne mateli 20 kilometrin tuntivauhtia. Katso video onnettomuuspaikalta: Uutista päivitetty 31.7.2020 kello 16.51: Lisätty Pirkanmaan pelastuslaitokselta saatu tieto, että kyseessä oli peräänajo, jossa oli osallisena kolme henkilöä. Uutista päivitetty 31.7.2020 kello 17.00: Lisätty video onnettomuuspaikalta.