Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Jalkapallosta tuli moraalinen kysymys: Jari Litmasen paheksumisen sijaan penkkiurheilijan olisi syytä miettiä, mitä itse aikoo tehdä

Sytyin jalkapalloon ammoisina aikoina, kun Englanti voitti maailmanmestaruuden. Voittajajoukkueesta tuli tietysti pikkupojan suosikki, mutta seuraavissa kisoissa mestari Brasilia pelasi niin suvereenisti, että pelastuin Englannin kannattamisen ikuiselta häpeältä. Sittemmin Hollannin totaalinen jalkapallo teki vaikutuksen, mutta kaikkiaan olen pysynyt uskollisena Brasilialle. Myös katsomossa on tapahtunut ikimuistettavia asioita. Etelä-Afrikan MM-kisojen vuvuzeloja ei unohda. Islantilaisten kannattajat olivat kiinnostavampia kuin heidän pelaajansa. En antaisi näistä kokemuksista mitään pois, vaikka enimmälti MM-kisat ovat päättyneet pettymykseen. Liian usein pokaalia on nostanut joukkue, josta en ole lainkaan pitänyt. Tuskallisimpia kisoja on ollut vuoden 1982 turnaus, kun alkusarjan nuhjannut Italia sinnitteli finaalivoittoon saakka. Viimeksi olen miettinyt, voitaisiinko miesten ja naisten kisat yhdistää. Siinä sitä olisi maapallon laajuinen kansanjuhla vertaansa vailla. Vihdoin jalkapallon keskelle pudotettiin pommi: MM-kisat myönnettiin Qatarille. Ymmärtäväinen ihminen käsitti heti, että kyse oli häikäilemättömästä lahjonnasta. Qatarin kisavalintaan liittyvästä korruptiosta riitti todisteeksi se, että kisat oli annettu Qatarille: eihän alppikisojakaan sijoiteta Alankomaihin. Doja sopisi yhtä hyvin Euroopan kulttuuripääkaupungiksi kuin suurten urheilutapahtumien isännäksi. Sittemmin on tullut tietoja siitä, kuinka epäinhimillisesti Qatarin jalkapallokisoja on rakennettu. Muuan arvio on, että 1 200 siirtotyöläistä olisi kuollut. Niinpä en ole ainoa jalkapallon harrastaja, joka miettii, kestääkö moraali vuoden 2022 kisojen seuraamista. Juuri tästä penkkiurheilijan omasta valinnasta pitäisi puhua sen sijaan, että paetaan paheksumaan Jari Litmasen sanomisia. Niiden moittiminen on pelkkää leukojen louksutusta, jos itse aikoo halukkaasti katsella kisoja. Tunnen olevani kovan paikan edessä. Ehkä keksin jotain, millä saan selitettyä itselleni, että Qatarin kisoja voi kuitenkin seurata. Voin ehkä sanoa, että kuolleet siirtotyöläiset eivät herää eloon, vaikka kuinka protestoin täällä Suomessa. Olen sulkenut silmäni paljolta muultakin. En ole kieltäytynyt esimerkiksi Volkswagenista enkä autobahnoista niiden syntyhistoriasta huolimatta. Jalkapallokisat tuovat lohtua sadoille miljoonille ihmisille, eikä mikään yhdistä maapallon kansoja jalkapallon tavoin. Sitä tosiasiaa korruptioherrat eivät kumoa. Aivojeni kellareissa kuitenkin takoo ajatus, että älä astu nappulatossuillasi vereen. Kuolleita siirtotyöläisiä on liian paljon. En todellakaan tiedä, mitä kolmen vuoden kuluttua teen. Kirjoittaja on rovasti.