Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Biokaasussa on vielä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia

Nokian Koukkujärven jätteenkäsittelykeskuksen naapurissa kauhottiin viime viikon lopulla laastia Pirkanmaan jätehuollon biokaasulaitoksen peruskiveen (AL 5.10.). Kun biolaitos vuonna 2021 otetaan käyttöön, siellä käsitellään Pirkanmaan jätehuollon 17:n omistajakunnan biojätteet ja Nokian Koukkujärvelle valmistuvan jätevedenpuhdistamon lietteet. Laitoksessa biojätteet jatkojalostetaan luomulannoitteeksi ja liikennekäyttöön soveltuvaksi biokaasuksi. 60 jätehuollon omaa jäteautoa käy tuotannon käynnistyttyä omalla biokaasulla ja myös Nokian kaupunki on hankkinut työntekijöidensä käyttöön kolmisenkymmentä kaasukäyttöistä henkilöautoa. Kaksi kolmasosaa Nokian biolaitoksen kaasuntuotannosta ohjataan liikennepolttoaineeksi valtakunnan kaasuverkkoon. Laajamittainen biokaasun tuotanto ja käyttö ovat kuitenkin vasta alkutaipaleellaan. Asennekasvatusta tarvitaan, sillä Pirkanmaan jätehuollonkin alueella vielä yli kolmannes biojätteestä heitetään sekajätteen joukkoon. Kaasuautoja on liikenteessä vielä vähän, noin 8 000, mutta määrä on kolminkertaistunut parin vuoden aikana. Ensirekisteröinnit lisääntyvät siihen tahtiin, että kaasuautojen määrä saattaa ylittää jo tänä vuonna 10 000:n rajan. Ilmeistä on, että kansallisessa ilmastostrategiassa vuoden 2030 kaasuautojen määräksi asetettu 50 000:n tavoite rikotaan jo hyvissä ajoin ennen määräaikaa. Biokaasukäyttöiset autot tarjoaisivat kalliisiin sähköautoihin verrattuna ympäristöystävällisen vaihtoehdon keskituloisenkin kukkarolle. Biometaanilla toimivien autojen päästöt ovat liikennekäytössä jopa 85 prosenttia bensiiniä pienemmät. Kaasuautokannan kasvaessa biokaasun tuotantoa ja jakeluasemien määrää tulisi Suomessa lisätä. Nyt kaasua saa pääsääntöisesti eteläisestä Suomesta, ja pohjoisin asema on Oulussa. Myös ajoneuvoverotuksen on katsottu sorsivan kaasuautoilua kohtuuttomasti. Biokaasun tuotantopotentiaalia Suomessa on arvioitu olevan miljoonan henkilöauton ja raskaan ajoneuvon tarpeisiin. Työ- ja elinkeinoministeriön asettama kansallinen biokaasuohjelma tulikin nyt kreivin aikaan. Loppuraporttia odotetaan jo tammikuussa 2020.