Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Uutena pörssiin koronasta huolimatta – se on rohkaiseva viesti muillekin

Teknologia-alan kasvuyhtiö Tamturbo suunnittelee listautuvansa kesäkuun loppuun mennessä Helsingin pörssiin. Vuonna 2010 perustettu yritys valmistaa öljyttömiä teollisuuden paineilmakompressoreita. Paineilmaa käytetään teollisuuden koneiden, laitteiden ja automaation käyttövoimana. Kasvuyhtiö pyrkii nyt Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Yrityksen pääkonttori on Tampereella ja tehdas Ylöjärvelllä. Tällä hetkellä yritys työllistää 34 ihmistä ja sen liikevaihto oli viime vuonna 2,1 miljoonaa euroa. Pörssin mittakaavassa se on siis vielä todellinen lilliputti, mutta listautumisen tarkoituksena onkin hakea rahoitusta kasvun tueksi. Tamperelaisyritys teki viime vuonna tappiota lähes kolme miljoonaa euroa. Se on kuitenkin kasvuyritysten alkuvaiheessa varsin tyypillistä, ainakin jos vaaditaan isoja investointeja. Tulevaisuudennäkymiään Tamturbo pitää valoisina. Se arvioi valmistamiensa tuotteiden markkinan kasvavan tulevaisuudessa huomattavasti. , ja se antaa osaltaan uskoa tulevaan. Yhtiön mukaan sen keskeisimpien asiakkaiden toimialoilla ei ole näköpiirissä merkittävää kysynnän laskua koronaviruksen vuoksi. Yrityksen asiakaskuntaan kuuluu useita suuria ruoka-, juoma-, paperi- ja elektroniikkateollisuuden yhtiöitä eri puolilla maailmaa. Tamturbon kaltaiset yritykset ovat tällä hetkellä valitettavasti vähemmistössä. Tampereen Kauppakamarin jäsenyrityksistä vain viidennes kertoo liikevaihtonsa kasvaneen tai pysyneen ennallaan koronavirusepidemian aikana. Muilla liikevaihto on vähentynyt, osalla erittäin merkittävästi. Lisäksi suurin osa yrityksistä arvioi kehityksen jatkuvan negatiivisena myös seuraavien kahden kuukauden aikana. Asia ilmeni viime viikolla julkaistusta Kauppakamarin jäsenyrityksille julkaistusta kyselystä. Juuri nyt on ensiarvoisen tärkeää sanoa myös hyvät uutiset ääneen. Mitä useammat yritykset pärjäävät myös vaikeina aikoina, sitä enemmän ne voivat kannatella taloutta ja työllistää ihmisiä. Vaikka kasvuodotukset pitää tulevina vuosina lunastaa, jo Tamturbon maanantainen päätös on rohkaiseva uutinen koronakriisin heikentämien talousnäkymien keskellä. Se muistuttaa, että elämää on vielä koronavirusepidemian jälkeenkin. Jos tuote on kunnossa, mikään ei estä yrityksiä menestymästä tulevaisuudessa.