Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Harri Lundgren tekee puukkoihinsa kahvan vaikka jääkiekosta ja terän moottorisahan teräketjusta

Pienen pojan ensimmäisessä puukossa on damastikuvioitu terä ja musta, pieneen kämmeneen istuva kahva. Kahva on tehty vanhasta jääkiekosta, ja kumimaisesta pinnasta saa pitävän otteen. Veistelemään poika pääsee vasta, kun ikää vielä hieman karttuu. Toistaiseksi on vasta harjoiteltu puukon pitämistä kädessä, isän valvovan silmän alla. Koska puukko on kapine, jolla pystyy tekemään suurta vahinkoa itselleen tai toisille, Harri Lundgren haluaa, että puukkoja käsitellään niiden vaatimalla arvokkuudella. –  Pidän itse tekemissäni puukoissa myös siitä ajatuksesta, että niiden raaka-aineet ovat joskus olleet jotain, ja nyt ne ovatkin jotain ihan muuta. Oli se sitten jääkiekko tai metsään unohtunut lahopuu, jonka voi kunnolla stabiloituna saada kestämään lähes ikuisesti, hän sanoo. Jokainen puukko opettaa jotakin Ensimmäisen oman puukkonsa Lundgren takoi jo kymmenisen vuotta sitten. Innokkaana eränkävijänä, oli kyse sitten metsästyksestä, kalastamisesta tai retkeilemisestä, hänestä oli jo pitkään tuntunut, että vyölle täytyisi saada omin käsin tehty puukko. Hän ilmoittautui Pirkan opiston puukontaontakurssille, ja siellä se syntyi. Nyt sen ensimmäisen rinnalle on taottu jo 188 seuraavaa. Muutamaa poikkeusta ja lahjaksi tehtyä lukuun ottamatta ne kaikki ovat käyttöpuukkoja, jotka kulkevat vuorollaan metsässä Lundgrenin vyöllä ja opettavat, mitä asioita seuraavassa puukossa vielä voisi viilata. – Hiiliteräksessä on oma tunnelmansa, mutta esimerkiksi kalapuukossa käytän ruostumatonta terästä, sillä hiiliteräs ruostuu. Toisaalta, hiiliteräspuukko on pidettävä niin puhtaana ja kuivana, että sen tietää kelpaavan aina vaikka ruuanlaittoon, hän naurahtaa. Helat käytetyistä kiväärinhylsyistä Hiiliteräs on ruostumatonta terästä helpompaa työstettävää, sillä sopivan taontakuumuuden pystyy erottamaan silmällä. Valkoiseksi hiiliterästä ei saa päästää, sillä silloin hiiltä palaa liikaa, koostumus muuttuu ja peli on menetetty. Ruostumattoman teräksen kohdalla lämpö on pystyttävä nostamaan asteen tarkkuudella 1100 asteeseen, jotta karkaisu onnistuu kunnolla. Tarkkuus on asia, mikä Lundgrenia puukkojen tekemisessä kiehtoo. Hommassa ei voi hätäillä, vaan jokaiseen työvaiheeseen on keskityttävä jokaisella aivonystyrällä. Joskus lopputulos on juuri sellainen, mitä hän on etukäteen ajatellutkin, joskus taas kaukana siitä. Sekin koukuttaa, arvaamattomuus, kun kokeilee erilaisia tapoja työstää. –  Tuppinahkaa en parkitse, mutta muuten teen oikeastaan kaiken itse. Teen helatkin sulattamalla kiväärinhylsyjä, vaikkei se ehkä olekaan vaivan arvoista, sillä sadasta hylsystä saa seitsemän tai kahdeksan helaa. Mutta ovatpa ne ainakin uniikkeja, enkä haluaisikaan tehdä kahta samanlaista, hän selittää ja kääntää yhden puukon ylähelan näkyviin. Muoteilla tehdyistä heloista suurimmassa osassa on joku eläin, karhu tai hirvi tai muu, mutta tässä pinta on röpöliäinen kuin huokoisessa kivessä. Sen hän on tehnyt kaatamalla sulan metallin soraan ja antamalla luonnon toimia muottina. Tuppi puukon mukaan Samaan tapaan, antamalla sattumalle vapaat kädet, hän on värjännyt nahkaa joihinkin tuppeihin. Vaalea tuppi, jossa kulkee sinisiä kuvioita kuin verisuonia kalvakalla iholla, on värjätty kaurapuurotekniikalla. Siinä puuroa sivellään parkitun nahan päälle, ja kun se kovettuu, nahkaa taitellaan niin, että puuropinta alkaa ratkeilla. Päälle kaadetaan värjäysainetta, ja tadaa, kuosi on valmis. –  Tuppea varten tehdään ensin lesta, eli teräsuoja, joka tulee tupen sisään. Puukko laitetaan lestaan, ja sitten ympärille kiedotaan märkää nahkaa. Nahka ommellaan kiinni joko tupen takaa tai sivusta. Itse käytän naskalia ja kahta neulaa, Lundgren kertoo ja näyttää vielä, mihin kohtaa saumaa jätetään pari ommelta tyhjää. Tupen pitää näet antaa periksi niin, että kahvan paksuinkin osa napsahtaa sen sisään, mutta sen pitää kuitenkin olla niin tiukka, ettei puukko pääse putoamaan. Jääkiekkokahvaisen puukon tuppeen Lundgren on piirtänyt ketun, sillä sitä poika oli siihen pyytänyt. Siinä puukossa, joka johdatti hänet kesäkuussa Kauhavan Puukkofestivaalien puukonvalmistuskilpailussa kolmanneksi, oli niin ikään piirtämällä koristeltu tuppi. Kyllä vain, nyt kymmenen vuoden harrastamisen jälkeen Lundgren on katsonut olevansa siinä pisteessä, että on kehdannut ottaa osaa kahteenkin kilpailuun. Toukokuussa Fiskarsissa järjestetyistä SM-kilpailuista kotiintuomisiksi tuli niin ikään pronssia heloitettujen käyttöpuukkojen sarjassa. Menestyminen on ihan mukavaa, mutta ei Lundgren tunnusta sellaisen vuoksi mitään tekevänsä. – Puukkojen tekeminen on kivaa, ja kun puukot tulevat tarpeeseen muissa harrastuksissani, siitä on myös hyötyä. Suomessa on oikeastaan aika mukavaa olla puukkoharrastaja, koska meillä on puukkoihin tuhansien vuosien side ja se on osa kulttuuriamme, niin hyvässä kuin pahassakin. Onhan meillä oma sanakin puukolle, mitä ei monessa muussa kielessä taida olla.