Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Muuttuuko Tampereen Sorsalampi turkoosiksi helmeksi kuten Littoistenjärvi muutama vuosi sitten? – Samaa kirkastavaa kemikaalia levitetään ensi tiistaina, ja vaikutukset näkyvät lähes heti

Sorsapuiston lampi muuttuu ensi viikolla tämänhetkistä kirkkaammaksi. Tiistaina 6. lokakuuta lampeen ruiskutetaan kemikaalia, joka saostaa vedessä olevaa fosforia. Kemikaali on alumiinikloridia, jota käytettiin myös Littoistenjärvessä keväällä 2017. Turkoosin väriseksi muuttunut järvi herätti laajaa huomiota. Käykö Sorsalammelle samoin? – Periaatteessa kyllä. Vesi kirkastuu todennäköisesti niin, että pohja hohtaa. Turkoosi väri ei kuitenkaan näy, koska vesipatsas on niin ohut. Värisävy syntyy, kun vesimassa vastaanottaa auringonvalon. Kun kerros on metrin paksuinen, väri ei ole samanlainen, selvittää yrittäjä Veijo Ojansuu ruiskutuksen tekevästä Ympäristö Ojansuut -yrityksestä. Parin tunnin homma Ruiskutukset tehdään veneestä käsin. Rannalle asetetaan varoituskyltit, sillä koiria ei ole syytä päästää veteen käsittelypäivänä. Ruiskutus alkaa noin kello 11 ja on valmis pari tuntia myöhemmin. Lampi on keskimäärin metrin syvä. – Aine uppoaa vedessä noin 30 senttimetriä tunnissa, joten kolmen–neljän tunnin päästä se on mennyt pohjaan saakka. Silloin se on kirkastanut vedestä sen, mitä kirkastaa, laskee Ojansuu. Tilanne ei ole pahin mahdollinen Veden kirkastuminen ei ole toimenpiteen varsinainen tavoite. Tarkoitus on saada kuriin lammen rehevöityminen. Sitä aiheuttaa erityisesti lampeen kertynyt fosfori, joka edistää levien kasvua. – Sorsalampi on vaikea tapaus siinä mielessä, että pohjassa on niin paljon ravinteita. Pitkällä aikavälillä niiden määrissä on kuitenkin päästy alaspäin. Tälläkin hetkellä tilanne on vähän parempi kuin se on ollut pahimmillaan, sanoo erityisasiantuntija Harri Perälä KVVY oy:stä, joka on tutkinut lammen veden laatua. Lue myös: Viime syksynä puhdistettu Sorsalampi pursuaa jälleen kasvillisuutta – ”Hokkus pokkus -temppuja ei ole” Alumiinikloridi saostaa fosforin lammen pohjalle. Sorsalammessa toimenpiteeseen käytetään sitä 440 kilogrammaa. Kemikaalin määrä on mitoitettu niin, että veden pH laskee seitsemästä eli neutraalista noin kuuteen. Vedestä tulee siis lievästi hapanta, mutta ei niin hapanta, että se haittaisi suuresti vesieliöitä. Ahvenisjärvelle vastaava kemikalointi tehtiin viime syksynä. – Tilanne on näyttänyt siellä ihan hyvältä, ja fosforipitoisuus pudonnut. Lopputulos on kuitenkin aina olosuhteista ja lähtötilanteesta kiinni, sanoo ympäristötarkastaja Sanna Markkanen Tampereen kaupungilta. Ehkä toisto auttaa Sorsalammelle kirkastuskäsittely on tehty muutamia kertoja aiemmin, viimeksi vuonna 2018. Lisäksi lammesta on poistettu vesikasveja ja niiden juurakkoja. Tulokset ovat jääneet lyhytaikaisiksi. – Nyt haluamme katsoa, onko merkitystä sillä, että toimenpiteitä toistetaan hetken aikaa, Markkanen sanoo. Tampereella on käynnissä myös muita vesialueiden kunnostushankkeita. Ainakin Alasjärven ja Iidesjärven tilaa yritetään parantaa. Peltolammin kuntoa aletaan tutkia vuonna 2022. Korjaus 5.10.2020 klo 10.15: Sorsapuiston lampi ei sijaitse Kalevan kaupunginosassa, kuten jutussa aiemmin luki. Lisäys 7.10. klo 11.45: Lisätty kuva lammen vedestä toimenpiteen jälkeen.