Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kolme ihmistä kuoli tulipalossa Levillä, yksi onnistui pelastautumaan – Kaksikerroksinen hirsimökki tuhoutui

Kolme ihmistä on kuollut Kittilän Levillä perjantain vastaisena yönä tapahtuneessa tulipalossa. Asiasta kertoo Lapin poliisi. Hälytys tulipalosta tuli kello 03.24. Rikoskomisario Kirsi Huhtamäki kertoo, että rakennuksessa oli ollut sisällä neljä ihmistä. – Yksi oli herännyt palovaroittimen ääneen, päässyt omin avuin ulos palavasta kiinteistöstä ja soittanut hätäkeskukseen. Valitettavasti kolme muuta asunnossa ollutta menehtyi, Huhtamäki kertoo. Rakkavaaralla sijaitsevassa mökissä ollut nelihenkinen seurue oli eteläisestä Suomesta. Huhtamäki ei voi tässä vaiheessa kertoa menehtyneiden sukupuolia tai ikää, sillä poliisi haluaa varmistaa, että tieto kuolemasta menee ensin omaisille. Vapaa-ajan käytössä ollut kaksikerroksinen hirsirakennus tuhoutui palossa. Palopaikka sijaitsee Hankatiellä Levitunturin lähellä. Poliisilla ei ole tiedossa mitään rikokseen viittaavaa. Tutkintaa jatketaan palonsyyn selvittämisenä. – Tällainen tapahtuma koskettaa syvästi koko aluettamme ja yhteisöämme. Levin Matkailu haluaa ottaa osaa omaisten suruun, Levin Matkailu Oy:n toimitusjohtaj a Yrjötapio Kivisaar i kertoo. Kivisaaren mukaan tulipalossa menehtyneet eivät olleet tulleet alueelle Levin Matkailun kautta. Siitä huolimatta järkytys alueella on ollut suuri. –Totta kai vuosien saatossa on sattunut kaikenlaista tällä alueella, mutta tämä tulipalotragedia on tavattoman surullinen tapahtuma. Onnettomuudet ovat valitettavasti sellaisia, ettei kaikkeen voi aina varautua, Kivisaari sanoo. Päivitetty 12.4.2019 klo 16.27: Lisätty Levin Matkailu Oy:n toimitusjohtajan kommentit.