Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kivivyöryvaaran vuoksi Mustassavuoressa kuntoilu kielletty: ”Niillä on lopussa loivalla jo melkoinen törmäysenergia” – MM-rallista tuttu kartturi johtaa nyt laskettelukeskusta Tampereella

Mustaavuorta harjoitteluun Tampereella käyttävät joutuvat tällä viikolla sieltä evakkoon, sillä alueella on kivivyöryvaara kunnostustöiden vuoksi. Työt alkavat tiistaina ja ne kestävät tämän viikon. Laskettelukeskusta pyörittävän Mustavuori oy:n tuore pomo, liiketoimintajohtaja Miikka Anttila kertoo, että oikeanpuoleisesta rinteestä muotoillaan notkoja ja kumpuja pois, jotta rinne saadaan lumetettua tasaisesti. – Joka paikkaan saadaan näin sama lumensyvyys, Anttila kertoo. Myös hissiuran yläosan jyrkkyyteen puututaan. – Se aiheuttaa haasteita sekä pyöräilijöille ja suksiporukoista etenkin kokemattomimmille. Muotoilemme yläosaa loivemmaksi. Siirrämme maata notkoon, Anttila kertoo. Hän on havainnut, että paikka on suosittu kohde kuntoilla. – Kun lähdin viime viikolla yhtenä päivänä parkkipaikalta, siinä oli lähemmäs 30 autoa, hän kertoo. Kunnostustöiden vuoksi rinnettä ei voi käyttää esimerkiksi voiman ja kestävyyden hankintaan. Se ei olisi turvallista. – Syy kieltoon on se, että kun soraista rinnettä muokataan koneella, siitä lähtee ihan väkisin vieriviä kiviä liikkeelle. Kun ne pääsevät kiihdyttämään vauhtiaan koko rinteen matkan, niillä on lopussa loivalla jo melkoinen vauhti ja törmäysenergia, Anttila sanoo. Uusi kasvo johdossa Anttila aloitti yrityksen liiketoimintajohtajana heinäkuun alusta. – Tartuin tilaisuuteen, hän kertoo. 47-vuotias Anttila toimi pitkään rallikuljettaja Jari-Matti Latvalan kartanlukijana. Pari ajoi MM-rallia tehdastiimissä vuodesta 2008, mutta tälle vuodelle he eivät saaneet enää sopimusta. Anttila tarttui ensin tilaisuuteen toimia Neste Rallin apulaiskilpailujohtajana, mutta koronaepidemia peruutti rallin tältä vuodelta. Hän kuuli, että Mustavuori oy etsii uutta vetäjää edellisen vaihtaessa työpaikkaa ja otti yhteyttä yrityksen omistajiin. – Teen tätä uutta työtä talvityönä. Toimin edelleen kilpailuorganisaatiossa apulaiskilpailujohtajana vuoden kuluttua, jolloin toivottavasti taas päästään ajamaan MM-rallia Suomessa. Lempäälässä 15 vuotta asunut Anttila on syntynyt Turengissa, jossa laskettelu tuli tutuksi. – Voisi sanoa, että vietin siellä Kalpalinnassa oman nuoruuteni suksilla, hän kertoo. Anttilan tytär harrastaa laskettelua Tampereen Slalomseurassa. – Sitä kautta Mustanvuoren ihmiset ovat tulleet tutuiksi ja oli helppo lähteä tähän. Tiedän, mitä täällä tehdään, hän kertoo.