Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kello tikittää monille yrityksille – avun pitää tulla riittävän nopeasti

Koronaepidemia runtelee yrityksiä jokaisella rintamalla. Moni yritys on ajautunut kassakriisiin, ja hätä on todellinen. Terveyshuolien lisäksi mieltä vaivaa pelko koko yrityksen tulevaisuudesta. Koronakriisin tuomien eristystoimien ja koko maailmaan levinneen yleisen epävarmuuden vuoksi lukuisilta yrityksiltä ovat kadonneet asiakkaat joko kokonaan tai ne ovat hyvin vähissä. Erilaisia maksuja erääntyy kuitenkin maksettavaksi, eivätkä asiakkaat aina pysty maksamaan jo aiemmin ostamiaan tuotteita. Kierre on valmis. Kello tikittää joka päivä yhä äänekkäämmin. Suomessa on nähty viime aikoina poikkeuksellisen hienoa yhteishenkeä vakavan kriisin hoitamisessa. Hallitus, oppositio ja työmarkkinajärjestöt ansaitsevat kaikki kiitoksen vastuullisuudesta. Hallitus julkisti jo viime viikolla 15 miljardin tukipaketin, joka koostuu etupäässä lainojen takauksista. "Finnvera takaa, pankit jakaa", hallitus linjasi. Tämä on hyvä linjaus ja pelkistys, mutta se ei kuitenkaan riitä, vaan yritykset tarvitsevat kipeästi suoraa vastikkeetonta tukea. Tätäkin on tulossa, sillä hallitus korotti lisäbudjetissaan Business Finlandin avustusvaltuutta 700 miljoonaan ja ely-keskusten 300 miljoonaan euroon. Business Finland jakaa tukia osakeyhtiöille ja ely-keskukset muille yritysmuodoille. Eduskunta saanee lisäbudjetin valmiiksi ensi tiistaina. Nyt onkin ensiarvoisen tärkeää, että hyvä tahto ja järkevät suunnitelmat saadaan jalkautettua arkielämään. Raha pitää saada liikkumaan tarvitsijoille asti. Pelko on, että hakemusten käsittely kestää, vaikka työtä tehdään jopa urakkaluonteisesti. Tilanne on sen verran uusi ja poikkeuksellinen, että kaikkialla vaaditaan malttia ja ymmärrystä. Valtion tukien lisäksi vireillä on maksuaikojen pidennyksiä tai helpotuksia verotukseen sekä eläke- ja muihin maksuihin. Myös vuokranantajilta toivotaan vastaantuloa. Yrittäjät ovat pääsemässä väliaikaisesti myös työttömyysturvan piiriin, mutta yksityiskohdat ovat vielä auki. Tässäkin asiassa oleellista on, että prosessista tehdään mahdollisimman joustava, ja että siitä tiedotetaan selkeästi. Kenelläkään ei ole voimia ylimääräisiin byrokratiasulkeisiin. Kaikki toimet tähtäävät siihen, että yritykset autetaan vaikeimman vaiheen yli. Kysymys on jopa sadoistatuhansista työpaikoista. Tärkeää on myös, että emme lopeta täysin tavaroiden ja palvelusten ostamista. Tarpeelliset hankinnat tasoittavat talouskuoppaa omalta osaltaan.