Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Pika-aituri Elmo Lakka luuli olevansa vain herkkävatsainen ja odotti seitsemän vuotta lääkäriin menoa – sitten tuli diagnoosi

Tampere Pika-aituri Elmo Lakan voi hyvällä syyllä sanoa tehneen viime vuosina osansa Ruotsi-ottelun pistesaldon eteen. Lakka, 27, otti lauantaina Tampereella jo viidennen peräkkäisen voiton 110 metrin aidoissa. Päivän avannut laji auttoi Suomen ainakin hetkeksi johtoon Ratinassa, kun pisteet kirjattiin sinivalkoiselle joukkueelle lukemin 14–8. Aika 13,75 oli tyypillistä tämän kauden Lakkaa. Piikki on jäänyt puuttumaan kauden suorituksista. Lakan nimissä oleva kauden kotimainen kärkitulos on 13,70, ja heikoin noteeraus on kesäkuussa Espoossa juostu 13,87. Viime kesänä juossut ennätysluvut 13,49 jäivät yli kahden kymmenyksen päähän. – Veikkaan, että koronan seurauksesta on ollut liikaa aikaa treenata ja liian vähän malttia palautua treeneistä. Pientä alavireisyyttä, mikä on helpottanut loppukaudesta vähän, mutta sen verran kestänyt palautumisessa, että ei ihan parasta antia ole saanut itsestään, Lakka sanoi. Kesäkausi on ollut Lakalle ensimmäinen sen jälkeen, kun hän viime talvena kertoi Instagram-tilillään sairastavansa haavaista paksusuolen tulehdusta. Sairaus kuuluu tulehduksellisiin suolistosairauksiin samoin kuin Crohnin tauti. Kahta sairautta kutsutaan yhteisellä nimellä IBD, joka tulee englanninkielisestä sairauden nimestä (Inflammatory Bowel Diseases). – Tilanteeni on ollut tänä kesänä hyvä. Vatsa on toiminut. Kokonaisrasitusta pitää tarkkailla enemmän, Lakka kertoo. Lakka sanoo, että vatsan vaivanneen häntä jossain määrin seitsemän vuoden ajan. Oireet olivat kuitenkin lieviä, joten aituri tulkitse ne herkkävatsaisuudeksi. Crohn ja colitis -yhdistyksen sivuilla sairauden tyypillisiksi oireiksi mainitaan ripuli, veriuloste ja vatsakivut, mutta oireiden sanotaan vaihtelevaan yksilöllisesti. Viime kesän oireet saivat Lakan hakeutumaan lääkäriin kauden päätyttyä. – Diagnoosia odotellessa oli vähän epätietoinen fiilis, mutta onneksi oli paljon kaikkea muuta tekemistä koko viime kesän. Yritin saada ajatukset siitä pois. Ajattelin, että sieltä tulee, mitä on tullakseen. Suomessa on niin hyvällä mallilla lääketiede. Luotin että ammattilaiset saavat minut kuntoon, oli mikä tauti tahansa, Lakka sanoo. Lakan mukaan sairaus näkyy hänen arjessaan vain vähän. Ruokavaliossa Lakka on huippu-urheilijana pyrkinyt terveelliseen ruokailuun jo ennen diagnoosia. – Alkoholia en hirveästi ole ennenkään käyttänyt. Se on aikalailla pannassa. Samoin mausteiset ja rasvaiset ruuat, mutta ei sekään hirveästi ole arkea muuttanut. Hirveästi en syö raakoja vihanneksia tai kasviksia. Kypsennettynä kaikki. Urheilun parista Lakka sanoo saaneensa paljon vertaistukea. Lakka kertoo, että esimerkiksi jääkiekkoilija Teemu Ramstedt on ollut häneen yhteydessä diagnoosin jälkeen. Ramstedt sai diagnoosin haavaisesta paksusuolen tulehduksesta vuonna 2014. – Olkapäätä löytyy ja puheseuraa, jos tarve vaatii. Hyvin on vertaistukea. Teemu Ramstedt on ollut avoimesti meikäläiseen yhteydessä, että ota hihasta kiinni tai soita, jos on mitään kysyttävää. Kotisohvillaan vatsavaivojaan murehtivia Lakka haluaa kannustaa menemään lääkärin puheille matalalla kynnyksellä. – Kyllä se kannattaa mennä lääkäriin. Ihan pienimmästäkin kannattaa mennä, jos on arvelluttava fiilis. Minäkin olin hölmö, kun näin kauan vetkuttelin lääkäriin menon kanssa, Lakka sanoo. Lakka arveli tuoreeltaan kisan päätyttyä, että Tampereen-juoksu jää hänelle kauden viimeiseksi aitamatkoilla. Lakka on kiitollinen siitä, että Suomessa pystyttiin järjestämään kisoja koronaviruksesta huolimatta. Ensi kautta ajatellen Lakka vaatii itseltään enemmän. Tulospiikin puuttuminen saa Lakan liki sättimään itseään. – Kyllä ohjelmointia pitää ruuvata ja urheilijan ottaa vastuuta omasta tekemisestään. Kuunnella omaa kroppaansa oikein reilusti. Vaikka loukkaantumisilta ollaan vältytty, mutta että saisi kuntopiikkiä, Lakka sanoo.