Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

160 miljoonan projekti Tampereella: Naistenlahden työmaalla tehdään nyt paalutusta ja pontitusta – havainnekuva näyttää suurrakennuksen ulkoasun

Naistenlahti 3 valmistuu vuoden 2022 lopussa ja maksaa noin 160 miljoonaa euroa. Naistenlahden voimalaitostyömaalla ollaan tällä hetkellä paalutus- ja pontitusvaiheessa. Vuoden 2022 lopussa valmistuva, noin 160 miljoonaa euroa maksava, Naistenlahti kolmonen korvaa vuonna 1977 valmistuneen Naistenlahti kakkosen. Isoin paalutusurakka on ohi syyskuun alkuun mennessä. Uuden lentotuhkasiilon rakenteet ovat nousemassa tällä hetkellä ylös päin. Projektipäällikkö Erkki Suvilampi kertoo Aamulehdelle , että alueella tehdään perustukseen liittyviä töitä vielä tämän vuoden ajan. – Kun saamme paalutukset tehtyä, aloitetaan raudoitus- ja betonityöt. Tampereen Sähkölaitoksen rakentama Naistenlahti kolmonen tulee Naistenlahti 2 -voimalan ja Näsijärven väliin. Tuore havainnekuva julkaistu Voimalan uusi kattila ostetaan Valmetilta. Naistenlahti 3:n pääpolttoaineina ovat uusiutuvat biomassat. Polttoaineeksi käyvät metsähake, kuten hakkuutähteet, latvukset, oksat ja kannot sekä metsäteollisuuden sivutuotteet, kuten kuori ja puru. Suvilampi kertoo, että kattilan toimittajan varmistumisen jälkeen rakennuksen eri osa-alueiden suunnitelmat ovat tarkentuneet. Uusi havainnekuva näyttää tuoreimpien suunnitelmien vaikutukset voimalaitoksen ulkomuotoon. Katso kuva alta.