Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Älä heitä varastoon unohtunutta ysärivaatekassia pois – se voi olla suvun teineille iloittu aarre

Lojuuko varastossasi yli viisitoista vuotta vanha muovikassillinen vaatteita? Aiotko Kon Marin jälkimainingeissa heittää sen seuraavaan keräyslaatikkoon, jonka näet? Harkitse. Juuri tuo kassi voi pian olla teini-ikäisten sukulaistesi suuri aarre. Muoti kierrättää. Tiukan jälkeen tulee väljää, minimalistisen jälkeen runsasta, vyötärö kapenee ja housunkaulus nousee ja sitten taas sama toisinpäin. Se, mikä aiemmasta käyttäjästä näyttää yhä nololta, on kohta uuden polven mielestä ihanaa. Nyt kiljutaan innosta jo 1980-luvun, 1990-luvun ja vuosituhannen vaihteen kotikuville. Niistä löytyvät vuodet, joina tennissukat piti venyttää käärittyjen housunlahkeiden päälle. (Kyllä!). Ja jättifarkkutakin ja puvuntakin hihat käärittiin puoleen käsivarteen. Muistatko pitkät mustat polvenylisaappaat, röyhelöpaidat, korkeavyötäröiset patellahousut ja isot muovikorut? Haaremihousut ja narusandaalit? Lappuhaalarit ja kukkakuosipaidat? Pyöreät ruskeat silmälasin sangat? Entä lyhyet kauluspaidat ja väljälahkeiset, raidalliset vyötäröhousut. Unikkokuosit ja ruudulliset jakkupuvut kiiltävine nappeineen. Adidaksen plyysiverkkarit. Miesten haaleankuluneet Levikset. Mikki Hiiri -colleget. Kapan pastelliväriset verkkarit. Ruutuhousut. Korokepohjalenkkarit. Sivunappiverkkarit. Trumpettihousut. Napapaidat ja minikellohameet ja neliönmalliset väljät villapaidat. Sama pätee hiusmuotiin. Ystäväpiiriltäni vaati jo liki kadonnutta osaamista valmistautua lauantai-iltaan Vihannin Mäntylammella 1980-luvun lopussa. Päältä ja sivuilta hapsutettujen, mutta takaa pitkien ja permanenttatujen hiustemme föönäys ja asettelu mahdollisimman suuriksi oli aloitettava jo iltapäivällä. Muotovaahtoa ja lakkaa kului. Kuivatus hoidettiin pää alaspäin kallistettuna käsin rutistellen ja sitten tupeerattiin. Päänmyötäisyys oli pahinta, mitä kuvitella saattoi. Ilta lässähti, jos hiukset sen tekivät. Kuka olisi silloin uskonut, että jo lähitulevaisuudessa saapuisivat keskijakaukset, silotusaineet ja hiusten suoristusraudat? Erääseen asuuni kuuluivat tiukat, vaalean lilat hiihtohousut etusaumoilla ja jalan alta menevällä lenkeillä, kerroscollege, leveä mustavalkoinen patellavyö, pieni huivi rullattuna hiuspantana. Kaiken kruununa lähes nilkkaan saakka ulottuva, valkoisesta lakanakankaasta ommeltu olkatoppauksilla varustettu takki. Vaalean lila huulipuna hehkui haaleana huulilla, ja ripsiä tönkötti tummansininen mascara. Olen nähnyt osia asusta jo uusiotuotantona. Miesten hiusmuodissa ikisuosikkini, keskijakauksella varustettu, päältä vaalennettu prinssipolkka tekee kuulemma sekin jo paluuta. Nolouden tunne on silti tarpeellinen suoja. Se, mikä näytti hyvältä nuorena, näyttää edelleen hyvältä – nuorilla. Kirjoittaja harmittelee yhä parin vuoden takaista siivousintoaan, jossa kyytiä saivat kaikki pölyttyneet 1990-luvun vaatesuosikit.