Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kaksi tähteä: Häirintää kokeneet naiset ansaitsisivat parempaa kuin mitä tositapahtumiin perustuva Bombshell tarjoaa

Fox News on amerikkalaisen konservatiivisuuden linnakkeita: uutiskanava, jota Donald Trump seuraa, ja jonka nimeä se säteilevin silmin toistaa. Näkyvässä asemassa kanavalla työskentelevät naiset nostivat kuitenkin vuonna 2016 jutun seksuaalisesta häirinnästä. Arvatenkin se vaati runsain mitoin turhautumista ja rohkeutta. Ikävä kyllä Jay Roachin tosipohjaisessa elokuvassa ei samaa rohkeutta ole. Charles Randolphin käsikirjoittama draama pyöristää turhan monta nurkkaa ja jättää lausumatta turhan monta tärkeää sanaa. Liian moni ihminen tuntuu paperinukelta – ohkaiselta yhden ilmeen kantajalta. Uskon, että myös miehet pystyisivät tekemään terävän ja tärkeän #metoo-elokuvan. Bombshell – hiljaisuuden rikkojat ei kuitenkaan ole sellainen. Häirintää kokeneet, järkyttyneet ja puoliaan pitäneet naiset ansaitsisivat parempaa. Aavistus häpeästä Charlize Theron , Nicole Kidman ja Margot Robbie yrittävät kyllä parhaansa mukaan lyödä särmää varovaiseen elokuvaan. Kidman on uutisankkuri Gretchen Carlson, joka vetää kanavalla sen verran itsenäistä linjaa, että saa potkut. Niiden jälkeen hän kertoo myös Fox Newsin perustajan Roger Ailesin harjoittamasta ahdistelusta. Myrsky puhkeaa vesilasissa, ja houkuttelee Theronin esittämää toimittajaa Megyn Kellyä avautumaan omasta tarinastaan. Robbie on toimituksen kunnianhimoinen tulokas Kayla Pospisil, joka säteilee onnesta, kun saa kutsun Ailesin huoneeseen. Kaylan hahmo on fiktiivinen, mutta tämän kokema nöyryytys antaa ainakin kalpean aavistuksen häpeästä, jota lukemattomat naiset ovat Ailesin tapaisten pomojen vuoksi joutuneet kokemaan. Kokenut John Lithgow tekee turpean hyväksikäyttäjän inhoamisesta helppoa myös katsojalle. Päästää helpolla Liian helpolla Bombshell – hiljaisuuden rikkojat päästää meidät muutenkin. Ehkä se iskee paremmin Amerikassa, jossa nämä ihmiset ovat tv:stä ja muusta mediasta tuttuja. Väkisin kuitenkin tulee mieleen, mistä Bombshellin jatko-osa kertoisi: tarinaa kanavasta, joka feminismin pilkahduksen jälkeen keskittyi leipomaan sovinistina ja loanheittäjänä tunnetusta miehestä presidenttiä.