Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Rajaportin saunalla koettiin henkeä uhkaava tilanne – nyt sinne on lahjoitettu defibrilaattori eli sydäniskuri, se löytyy kahvilan eteisestä

Tampereen Pispalassa sijaitsevalle Rajaportin saunalle asennettiin juhannusviikolla Lähi-Tapiola Pirkanmaan lahjoittama defibrilaattori eli sydäniskuri. Se sijoitettiin keskeiselle ja näkyvälle paikalle kahvilarakennuksen eteiseen, jonne on tarvittaessa pääsy myös saunan aukioloaikojen ulkopuolellakin. –  Alkuvuodesta asiakkaamme joutui tilanteeseen, joka olisi voinut kehittyä vakavaksikin. Saunoja oli tuntenut olonsa väsyneeksi ja pikkuhiljaa myös muut saunojat olivat huomanneet tajunnan alkavan hämärtyä. Apua saimme ambulanssin ensihoitajilta, eikä tilanteeseen onneksi liittynyt säikähdyksestä huolimatta hengenvaaraa. Tapaus sai kuitenkin miettimään millainen tilanne olisi voinut olla, jos kyseessä olisi ollut sydänkohtaus. Myös asiakkaamme antoivat sen suuntaista palautetta, että saunalta olisi hyvä löytyä defibrilaattori, Pispalan saunayhdistyksen puheenjohtaja Ari Johansson kuvailee kevättalven tapahtumia. Yleisin syy kuolemaan Sepelvaltimotaudista aiheutuva äkillinen sydänkohtaus on edelleen yleisin kuolinsyy sekä miehillä että naisilla Suomessa. Defibrillaattori on helppokäyttöinen laite, jolla sydänpysähdystilanteessa pyritään poistamaan sydämen pysäyttänyt haitallinen rytmihäiriö. Defibrillointiin on ryhdyttävä jo 3– 5 minuutin kuluessa elottomuudesta. Jokainen viiveminuutti huonontaa selviytymisen ennustetta 10– 12 prosenttia. Lähi-Tapiolan teettämästä kyselytutkimuksesta käy ilmi, että vain 27 prosenttia suomalaisista kertoo osaavansa käyttää defibrillaattoria. Lähi-Tapiola Pirkanmaa haluaa vastata haasteeseen kouluttamalla ensiaputaitoja sekä lahjoittamalla defibrillaattoreita. Lähi-Tapiola Pirkanmaan tarjoamissa hätäensiapukoulutuksissa on käynyt jo 1 500 aikuista ja 6 500 koululaista. - Haluamme toimia paikallisen turvallisuuden lisääjänä sijoittamalla defibrillaattoreita paikallisen yhteisön käytettäväksi ja hyödyksi. Tavoitteena on varmistaa, että mahdollisimman monella olisi hädän sattuessa helppo ja nopea pääsy elintärkeän defibrillaattorin luo. Sankarikoulutuksilla eli maksuttomilla hätäensiapukoulutuksilla olemme pyrkineet vastaamaan myös osaamishaasteeseen, Lähi-Tapiola Pirkanmaan toimitusjohtaja Pentti Kuusela sanoo. Yli sata vuotta Pispalassa toiminut Rajaportin sauna on yksi harvoista vanhoista yleisistä saunoista maassamme ja on niistä vanhin. Se on kortteli-kivisaunana lajityyppinsä ainoa Tampereella, jossa parhaimmillaan on toiminut yli 60 yleistä saunaa. Vastaavanlaista saunaa ei löydy kuin Helsingistä. Vilkasta ympäri vuoden Nyt sen löylyistä ja tunnelmasta nauttivat niin paikalliset kuin kaukaakin tulevat saunojat aina maanantaisin, keskiviikkoisin, perjantaisin ja lauantaisin. Rajaportista on hyvien löylyjensä, historiansa ja erityislaatuisen sosiaalisen ilmapiirinsä takia kehittynyt merkittävä kulttuurimatkailukohde Tampereelle. Tampereen seudulla on poikkeuksellisen paljon myös muita yleisiä saunoja ja viime vuonna kaupunki julistautuikin maailman saunapääkaupungiksi. –  Vuosittain saunalla on yli 20 000 kävijää. Jouluaatto on vilkas lähes 300 kävijällään ja myös juhannusaattona käy pitkälti yli satakunta saunojaa nauttimassa juhannussaunan löylyistä. Saunan kertalämmitteisen kiukaan lämmittäminen on oma taiteenlajinsa ja se aloitetaankin saunapäivänä jo aamulla. Lämmityspäivänä löylyhuoneen korkuinen kivikiuas nielee sisuksiinsa puoli motillista halkoja antaen samettisen pehmeät löylyt saunojille, Ari Johansson kertoo. ------------