Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Perheitä pitäisi tukea keventämällä asumiskustannuksia ja verotusta

Lapsiperheiden Etujärjestö kiittää hallitusta positiivisista perhepoliittisista päätöksistä budjettiriihessä, mutta pitää päätöksiä täysin riittämättöminä. Hyvinvointivaltio on rakennettu terveen väestörakenteen pohjalle. Sitä ei enää ole 50 vuotta jatkuneen alhaisen syntyvyyden vuoksi. Suomalaisille lapset ja elämä lasten kanssa on ollut elämän tärkein päämäärä, mutta suomalaiset jäävät kauas lapsitavoitteistaan. Suomessa syntyvyyden lasku on ollut niin jyrkkää, että se aiheuttaa jo yhteiskunnallisia ongelmia. Kylät ja kaupungit harmaantuvat ja autioituvat. Päiväkoti- ja kouluverkkoja karsitaan rajusti. Itä- ja Pohjois-Suomen kuntien elinvoima hiipuu, muu Suomi seuraa perässä. Kun 60-luvulla jokaista ei työtä tekevää henkilöä elätti 4,4 työikäistä, 2030-luvulla elättäjiä on enää 1,4. Alhainen syntyvyys tuhoaa suomalaisen yhteiskunnan varmemmin kuin ilmastonmuutos. Suomalaiset eivät voi yksin pysäyttää ilmastonmuutosta, vaikka lakkauttaisimme lasten loppuessa koko valtion ja kaiken kulttuurin. Perhe on nostettava uudelleen arvoon ja perheille on tarjottava mahdollisuus turvallisesti suunnitella ja toteuttaa tulevaisuutta. Lapsiperheiden etujärjestö esittää, että Suomessa siirrytään asunto-, vero- ja eläkepolitiikassa tukemaan voimakkaasti lapsiperheitä keventämällä asumiskustannuksia ja verotusta sekä parantamalla lapsia kasvattaneiden eläkkeitä lasten lukumäärän perusteella. Lapsilisien ostovoiman jälkeenjääneisyyttä on tarpeen edelleen korjata korottamalla lapsilisiä tuntuvasti. Virossa syntyvyys lähti nousuun, kun lapsilisiä korotettiin merkittävästi. Maassa, jossa lasten määrä vähenee huolestuttavaa vauhtia, on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että kansalaiset voivat tavoitella toivomaansa lapsilukua ja että jokainen syntyvä lapsi saa hyvän alun elämälleen. Perheitä tulee tukea ja kannustaa. Kun maamme säilyttää elinvoimaisuutensa, se pystyy huolehtimaan itsestään ja auttamaan muita. Vaihtoehtona on taantuminen ja kuihtuminen autettavaksi.