Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Elämäkertakirja paljastaa ratakelaaja Leo-Pekka Tähden vauhdin ja taidot myös tanssilattialla: ”Aivan absurdia”

– Laittakaa niihin henkselit, porilainen Pekka Tähti ehdotti lääkäreille kesällä 1983 Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Kyse oli Tähden juhannuksen alla syntyneestä pojasta, jonka lonkkakipsit eivät pysyneet paikoillaan vaan valahtivat nilkkoihin. Lääkärit eivät olleet vakuuttuneita ideasta mutta päättivät kokeilla. Kuinka ollakaan, henkselit toimivat ja lonkkakipsit pysyivät pojan jaloissa. Syy kipseihin oli se, että pojan lonkat olivat poissa paikoiltaan. Pekka ja Leila Tähden toinen lapsi oli saanut hätäkasteessa nimen Leo-Pekka Johannes Tähti , ja heti syntymän jälkeen hänet oli kiidätetty Porista Tyksiin. Pojan sääriluut olivat mennet synnytyksessä poikki, mutta Turkuun hänet vietiin leikkaukseen selkäydinkohjun takia. Pian selvisi, että pojalla oli synnynnäinen paraplegia eli alaraajahalvaus. Molemmat alaraajat olivat täysin halvaantuneet selkäytimen vaurioitumisen seurauksena. Vaurioitumisen oli aiheuttanut selkäydinkohju, jonka muita suomenkielisiä nimiä ovat selkärankahalkio ja selkäydintyrä. Suomessa sellainen todetaan keskimäärin neljällä lapsella kymmenestätuhannesta. Leo-Pekka Tähti ei ole pystynyt koskaan kävelemään, mutta hänestä kasvoi yksi 2000-luvun tunnetuimmista ja menestyneimmistä suomalaisista huippu-urheilijoista. Tähden, 37, elämän rankasta alusta sekä koko tähänastisesta elämästä voittoineen, iloineen ja suruineen kerrotaan tuoreessa kirjassa. Satakunnan Kansan urheilutoimittajien Harri Laihon ja Juha Luotolan kirjoittama elämäkerta Leo-Pekka Tähti (Tammi) julkaistiin lauantaina. Herkkä, rohkea, sosiaalinen Urheilu alkoi kiinnostaa Leo-Pekka Tähteä jo alle kouluikäisenä, kun hän oli vihdoin saanut ensimmäisen pyörätuolinsa. Vielä neljävuotiaana häntä työnnettiin rattaissa tai kannettiin, mikä aiheutti sivullisten keskuudessa turhia väärinkäsityksiä. – Moni tuleva jääkiekkoilija on osannut luistella sujuvasti saman ikäisenä kuin myöhemmin maailman nopeimmaksi ihmiseksi pyörätuolilla kehittynyt Leo-Pekka pääsi ensimmäistä kertaa istumaan omaan välineeseensä, kirjassa todetaan. Herkkä, rohkea, sosiaalinen, kova kilpailuvietti. Muun muassa näillä sanoilla Tähteä kuvataan, kun kirjassa kerrotaan hänen lapsuudestaan. Hän oli pyörätuoleineen menevä poika, joka organisoi erilaisia leikkejä ja kilpailuja, muun muassa keihäänheittoa, juoksukilpailuja, jääkiekkoa, sählyä, jalka- ja pesäpalloa. – Hiihtokilpailuissa Leo-Pekka istui pulkkaan. Isä katkaisi sauvat niin lyhyiksi, että poika pääsi sauvomaan kisoissa muiden mukana. Jääkiekossa hän oli usein maalissa, ilman varusteita. Pyörätuoli ei kelvannut varusteeksi, sillä se peitti maalista niin paljon, että vastustajat pitivät sitä huijaamisena. Niinpä Leo-Pekka istui tolppien välissä ilman pyörätuoliaan, kirjassa kerrotaan. Pituushyppyä Tähti harrasti niin, että hän hyppäsi liukumäestä hiekkalaatikkoon tai keinusta ja täydestä vauhdista maahan. Tai suoraan pyörätuolista käsivoimiaan apuna käyttäen. Kerran Tähden äiti bongasi poikansa rivitalon katolta eikä pitänyt näkemästään. Poika oli kiivennyt vahvojen käsiensä avulla sinne hakemaan palloa, kun muut lapset eivät uskaltaneet. – Lapset järjestivät olympialaisia. Jostain niiltä vuosilta on peräisin myös Leo-Pekan ensimmäinen tomera tokaisu, että vielä joskus hän kilpailee paralympialaisissa. Hän laski jo kisavuodenkin valmiiksi: 2004, kirjassa kerrotaan. Näin todella tapahtui ja paljon enemmänkin. Nyt Leo-Pekka Tähti on muun muassa viisinkertainen paralympiavoittaja ratakelauksen T54-luokassa, joka on parayleisurheilun kilpailluimpia luokkia. Päälajinsa 100 metriä hän on voittanut neljä kertaa peräkkäin (2004, 2008, 2012, 2016). Hänellä on nimissään matkan maailmanennätys 13,64 (2012). Tuolinsa hän on kiihdyttänyt parhaimmillaan lähes 37 kilometrin tuntivauhtiin. Hän on ollut pitkiä jaksoja voittamaton tällä matkalla, pisimmillään vuosia. Vuoden urheilijaksi Tähti valittiin neljännen peräkkäisen 100 metrin paralympiavoiton jälkeen. Tähden toinen laji on pyörätuolikoripallo, jossa hänellä on Suomen mestaruuksia, ja hänet on muun muassa valittu eurocupeissa kaksi kertaa All Stars -viisikkoon. Nämä saavutukset ovat tulosta lahjakkuudesta sekä raa’asta ja tinkimättömästä harjoittelusta, jonka suunnittelusta ja annostelusta koko pitkän huippu-uran ajan on vastannut taitava valmentaja Juha Flinck . Valmentajan lisäksi yksi kirjan päähenkilöistä on Leo-Pekan isä Pekka Tähti, jonka rooli huoltajana ja kelaustuolien rakentajana on ollut merkittävä. Isä on toiminut myös Porissa poikansa talonmiehenä, kun tämä on asunut talvikausia Espanjassa ja ollut toki muutenkin paljon reissussa. – Isän ja pojan luonteessa on paljon samaa. Molemmissa on äkkipikaisuutta. Molemmat ärähtelevät, jos asiat eivät miellytä, molemmat tiuskivat, jos on huono päivä. Molempien äksyily menee kuitenkin nopeasti ohi. Sen jälkeen tulee huumori ja kyky katsoa vastoinkäymistäkin laaja-alaisesti eikä vain laput silmillä, kirjassa todetaan. Festarikansa ihmeissään Tähden uraa ja saavutuksia on käsitelty mediassa perusteellisesti. Tässä vetävästi ja letkeästi kirjoitetussa kirjassa tuodaan mutkattomasti ja rohkeasti esiin myös sellaisia asioita, jotka eivät ole päätyneet julkisuuteen aiemmin. Tähdellä on ollut muun muassa erilaisia kännitoilailuja, jotka ovat tapahtuneet niin sanotusti ihmisten ilmoilla. Kuten vaikka se, kun Tähti oli vauhdikkaassa iskussa Himoksen Jysäri-festivaaleilla. ”Useamman promillen” humalassa hän jahtasi leikkimielisesti niin ikään pyörätuolilla liikkunutta ystäväänsä ja kaatui kasvot edellä kovaan maahan. – Kauhistunut festarikansa katsoi ihmeissään, kun paralympiavoittaja makasi maassa, ja hänen ystävänsä nauroivat räkäisesti vieressä, kirjassa kerrotaan. – Harva vammaton olympiavoittaja olisi selvinnyt näistä tilanteista päätymättä lehtien lööppeihin. Kännykät olisivat tallentaneet lukuisia kuvia, joita juoruja rakastava kansa olisi saanut ihmetellä ja naureskella seuraavan viikon Seiskasta , kirjassa sanotaan. Jostain syystä Tähti ei ole päätynyt tällaiseen mediajulkisuuteen. – Olen minä sitä monta kertaa miettinyt ja kavereiden kanssa ihmetellyt, kun ei jumankauta millään päädy juorulehtiin. Auttaako menestys siinä, että ihmiset ja media kohtelevat suopeammin? Vai vaikuttaako pyörätuoli?, Tähti sanoo kirjassa. Kirjan mukaan Tähti on toki tyytyväinen näkymättömyyteensä kyseisellä alalla. Toisaalta juuri siksi hänen ei tarvitse olla juhliessaan niin varautunut. Hän voi antaa mennä, kun siltä tuntuu. – Syitä kohukuvien ja otsikoiden välttämiselle on silti mielenkiintoista pohtia, koska mahdollisuuksia on ollut sen verran paljon, että tuskin kyse on pelkästä sattumasta ja hyvästä tuurista, kirjassa sanotaan. Tähti on kirjan mukaan itse miettinyt, että yksi syy on luultavasti vammaisuus, jonka takia hän saa monilta sympatiapisteitä ja enemmän ymmärrystä kuin välttämättä edes kaipaa. – Varmasti myös menestys ja hyvä maine ruokkivat sitä, ettei huonoa mainetta haluta edes aiheuttaa. Leo-Pekka ei ole ensimmäinen puhtoisen maineen sankariurheilija, joka on saanut juhlia ilman otsikoita, kirjassa sanotaan. Tähti on kirjan mukaan liikkunut ketterästi yöelämässä ja naisten seurassa mutta myös tanssilattialla, jossa hän ottaa tilan haltuun. – Porin Boltista tulee Porin Travolta. Vauhti on sen verran kova, että aivan läheltä onkin syytä väistyä, mutta hänellä on myös muuvit kunnossa ja rytmi hallussa. Mies ja pyörätuoli sulautuvat musiikkiin. Näky on vaikuttava. Siitä saisi, jos ei tv-ohjelman, niin ainakin ohjelmanumeron Tanssii Tähden kanssa, kirjoittajat virnuilevat. Tähden sisko Leena Tähti muistelee laivaristeilyä, jolla Tähti ja hänen kelaajaystävänsä Esa-Pekka Mattila ”hallitsivat egoillaan koko tanssilattiaa”. – En vieläkään ymmärrä sitä, se oli aivan absurdia. He olivat oikein todellisia naismagneetteja! Olin ihan hämilläni ja ajattelin, ettei tämä voi olla todellista, Leena Tähti kertoo kirjassa. Kun kirjassa on kerrottu Tähden koronakeväästä ja karanteenista Espanjassa siellä asuvan tyttöystävän kanssa ja tämän tunteista Tähteä kohtaan, on lopuksi pienen jossittelun vuoro. Millainen urheilija Tähti olisi voinut olla ja missä lajissa, jos hän olisi syntynyt vammattomana? Jääkiekkoilija, jalkapalloilija, yleisurheilija, jotain muuta? – En osaa sanoa, haluaisinko edes kävellä tai olla niin sanottu normaali ihminen. Olen saanut elämässäni upeita hetkiä. Pyörätuolissa asioita näkee ehkä erilaisesta perspektiivistä. Pienistä asioista ei viitsi kitistä, koska kaikki on hyvin. Asiat olisivat voineet mennä syntymässä paljon huonomminkin. Olen ollut onnekas. Ihan ehdottomasti onnekas, Tähti sanoo kirjan lopuksi. Kansainvälisyys Tähti arvostelee Kansainvälistä paralympiakomiteaa Leo-Pekka Tähti on yksi paraurheilun suurimmista nykyurheilijoista, mutta hän ei ole tyytyväinen Kansainvälisen paralympiakomitean (IPC) toimintaan. Tähti ei esimerkiksi ymmärrä, miksi hänen luokassaan (T54) 200 metrin matka pudotettiin pois paralympialaisten ohjelmasta. Sillä matkalla Tähti voitti kultaa vuoden 2004 kisoissa satasen lisäksi. – Miksi juuri tämä laji, joka on kuitenkin niin suuri, Tähti sanoo kirjassa. Uutena lajina Lontoon paralympialaisiin (2012) otettiin muun muassa naisten T34-luokan kelaus, jonka tilastoissa 100 ja 200 metrillä oli tuona vuonna vain 15 nimeä. Vastaavasti miesten T54-luokan 200 metrin maailmantilastossa oli 83 kelaajaa vuonna 2010 ja vuotta myöhemmin 110. Kirjan mukaan IPC:n kaikki kelaa -henki sopii huonosti huippu-urheiluun. – IPC ajaa kaksilla rattailla. Toisaalta se haluaa tasavertaisuuden ja monimuotoisuuden rakentajana tarjota urheilun ja kilpailemisen mahdollisuuksia mahdollisimman monille. Siksi kilpailuihin otetaan uusia vammaluokkia ja välillä aivan uusia lajejakin. Toisaalta IPC haluaisi, että vammaisurheilua paralympiatasolla arvostettaisiin samoin kuin muutakin huippu-urheilua, kirjassa todetaan. – IPC:llä on tapana hehkuttaa pienten lajien edustajia ja menestyjiä. Minua IPC ei ole koskaan nostanut juurikaan esiin. En edes tiedä, ymmärretäänkö liitossa, että minulla on hakusessa viides peräkkäinen satasen paralympiakulta yhdessä maailman kilpailluimmassa vammaluokassa, Tähti miettii kirjassa. Tähti ymmärtää, että kyse on tasa-arvosta, muttei sitä, miten se sopii huippu-urheiluun. – Eihän vammattomienkaan yleisurheilussa pienempien harrastajamäärien lajien näkyvyys ole sama kuin esimerkiksi pikajuoksuissa. Samat lainalaisuudet pitäisi päteä meillä. Huippu-urheilu ei ole koskaan tasapuolista, ei sitä ole paraurheilukaan, Tähti sanoo. Kirjan mukaan IPC on epäonnistunut vammaisurheilun nostamisessa tunnetuksi ja tunnustetuksi huippu-urheiluksi. IPC:n päätöksenteossa näkyy Tähden mielestä kaksi asiaa: Britannialla on paljon valtaa, ja toisaalta harvalla päättäjällä on syvää ymmärrystä huippu-urheilusta, paraurheilusta puhumattakaan. Siksi painopiste on Tähden mielestä enemmän monimuotoisuuden ja teennäisen tasapuolisuuden vaalimisessa kuin todellisessa huippu-urheilussa. – Jos olet 160-senttinen, et pärjää NBA:ssa etkä sinne myöskään pääse. Jos sinulle ei ole sopivaa vammaluokkaa, ei voi mitään. Sitten pitää kokeilla jotain muuta. Eikä se ainakaan saa olla pois huippuparaurheilusta, että kaikkien on päästävä kilpailemaan, Tähti sanoo kirjassa.