Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Meripelastusseuran vene oli matkalla toiselle tehtävälle – Löysi matkalla Pyhäjärvessä tunteja ajelehtineen surffarin

Pirkanmaan pelastuslaitos sai puoli kuuden aikaan ilmoituksen Pirkkalassa ajelehtivasta moottoriveneestä, johon oli tullut moottoririkko kesken ajon. Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilannekeskuksen päivystävä palomestari Jari Hiltunen kertoo, että tehtävälle lähti kaksi venettä, joista toinen Tampereen Ratinasta. Hiltunen kertoo, että Ratinasta liikkeelle lähteneelle meripelastusseuran veneen miehistölle tuli kuitenkin yllättävä muutos kesken matkan, kun se havaitsi Viikinsaaren vesistössä surffarin, joka pyysi apua käsimerkein. –Henkilö oli ollut surffaamassa, kun laudan masto oli katkennut sillä seurauksella, että henkilö oli jäänyt ajelehtimaan järveen. Hiltunen kertoo, että pelastettu henkilö oli kertonut pelastajille olleensa surffaamassa iltapäivästä lähtien. –On siis mahdollista, että hän oli ollut vedessä jopa neljä tuntia, Hiltunen sanoo. Pelastettaessa surffari oli Hiltusen mukaan hyvin viluinen, mutta hän ei omien sanojensa mukaan ollut ensihoidon tarpeessa.