Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Perjantaina Maan ohittaa 48 000 kilometrin tuntivauhdilla etenevä jättimäinen asteroidi: ”Maata mahdollisesti uhkaava avaruuskappale”

Perjantaina 24. heinäkuuta Maan ohittaa jättiläismäinen asteroidi 2020ND. Yhdysvaltain avaruusjärjestön mukaan asteroidin koon ja lentoetäisyyden vuoksi Nasa luokittelee sen mahdolliseksi vaaraa maapallolle aiheuttavaksi avaruuskappaleeksi. Yhdysvaltain tutkijoiden mukaan asteroidi ohittaa maapallon avaruuden mittakaavassa ”erittäin läheltä”, eli noin 5 000 000 kilometrin päässä. Vertailuksi etäisyys Maasta kuuhun on noin 400 000 kilometriä. Nasa luokittelee Maata uhkaaviksi asteroideiksi kaikki yli 150 metriset ja alle 0,05 astronomisen yksikön etäisyydellä Maan ohittavat avaruuskappaleet. Luku vastaa 7,5 miljoonaa kilometriä, eli noin 20 kertaa Kuun etäisyys. Yksi astroniminen yksikkö viittaa Maan keskietäisyyteen Auringosta, joka on noin 149,6 miljoonaa kilometriä. Maata lähestyvän 2020ND- asteroidin astronominen yksikkö on 0,037, joka vastaa noin viittä miljoonaa kilometriä. Mistään pienestä kivenmurikasta ei myöskään ole kyse. Nasan mukaan perjantaina Maan ohittava asteroidi on halkaisijaltaan noin 130–280 metriä ja se lentää 48 000 kilometrin tuntivauhtia. Brittiläisten tiedotusvälineiden mukaan se on siis hieman isompi kuin Thames-joen rannalla Lontoossa sijaitseva maailmanpyörä London Eye, jonka halkaisija on 120 metriä. Vaikka perjantaina Maan ohittava asteroidi onkin isompi kuin normaalisti planeettaamme ohi lentävät avaruuskappaleet, se ei todennäköisesti aiheuta ihmiskunnalle todellista vaaraa. Asteroideja kulkee Maan ohi monta kertaa vuodessa Syyskuussa Nasan tietokannan mukaan Maan ohittaa todella läheltä 2011 ES4- asteroidi, jonka astronominen yksikkö on 0,00048. Asteroidi siis ohittaa Maan lähes 72 000 kilometrin etäisyydellä, eli huomattavasti lähempänä kuin Maan matka Kuuhun. Syksyllä ohi viilettävä asteroidi on läpimitaltaan 22–49 metriä. Kokonsa vuoksi sekään ei muodosta todellista vaaraa ihmiskunnalle, mutta lentoetäisyyden vuoksi Nasa on luokitellut senkin vaaralliseksi avaruuskappaleeksi. Syyskuussa saapuva asteroidi on myös niin kutsuttu Apollo-asteroidi, eli se leikkaa Maan radan, mutta sen keskietäisyys on suurempi kuin Maan. Erikokoiset asteroidit ohittavat Maan monta kertaa vuodessa. Usein niiden halkaisija on kymmeniä metrejä. Nasa on listannut mahdollisesti vaarallisiksi asteroideiksi 1 388 avaruuskappaletta. Suurin koskaan havaittu asteroidi on kääpiöplaneetta Ceres, joka on läpimitaltaan yli 900 kilometriä. Sen astronominen yksikkö on 2,766 ja se havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 1801. Vuonna 2008 halkaisijaltaan 250 metrinen asteroidi 2007 TU24 ohitti Maan vain 538 000 kilometrin etäisyydellä. Vuonna 2013 Venäjällä Uralilla sijaitsevan kaupungin lähistölle iskeytyneen meteorin halkaisija oli taas arvioltaan 15–17 metriä. 10 000 tonnin painoinen kivimurikka syöksyi Maan ilmakehään ja räjähti noin 30–50 kilometrin korkeudessa. Räjähdyksessä vapautui energiaa 30 kertaa Hirosiman pommin verran. Tutkijoiden tieteellinen kiinnostus komeettoihin ja asteroideihin johtuu suurelta osin niiden ominaisuuksissa suhteellisen muuttumattomina jäännöksinä aurinkokunnan alkuajoilta, eli 4,6 miljardin vuoden takaa. Asteroidien koostumus vaihtelee kivisestä ja metallisesta jäiseen ja niiden seoksiin.