Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Polvioperaatio päättää Kristiina Mäkelän kauden –  "Jos kaikki menee hyvin, hallikaudella on tarkoitus kilpailla"

Orimattilan Jymyä edustavan kolmiloikkaajan Kristiina Mäkelän kausi on ohi. Mäkelää jo pidempään kiusannut polvivaiva korjataan polvijänteen puhdistusoperaatiolla perjantaina Helsingissä. – Polvijänteessä on vähän siistittävää. Nähtiin parhaaksi tehdä operaatio tässä vaiheessa, että päästään siitä vaivasta. Tämä ei ole valtava operaatio, eikä se tullut yllätyksenä. Minulla on hyvä tiimi. Asiaa on pohdittu monen miehen voimin, Mäkelä sanoi tiedotteessa. Operaatio ei vaaranna Mäkelän mukaan tulevia kilpailukausia. – Jos kaikki menee hyvin, hallikaudella on tarkoitus kilpailla, Mäkelä kertoi. Mäkelä loikki puolitoista aiemmin elokuussa Turun Kalevan kisoissa Suomen mestariksi jo kahdeksatta kertaa urallaan. Hänen nimissään on kesän kotimainen kärkitulos 14,30.