Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kirkastuuko viime vuoden MM-hopeapettymys? Tässä on Naisleijonien kisajoukkue

Viime keväänä katkerasti jääkiekon MM-finaalissa taipunut naisten maajoukkue valmistautuu pyyhkimään pettymyksensä tulevissa kisoissa Kanadan Halifaxissa ja Trurossa. Keskiviikkona julkaistiin Naisleijonien kisajoukkue. Mukana on paljon tuttuja nimiä viime vuosilta, mutta myös seitsemän MM-ensikertalaista. – Tietoinen ja rohkea valinta, joka katsoo jo eteenpäin tulevaisuudenkin arvokisoihin. Samalla tämä kertoo, että MM-tasoisten pelaajien määrä on kasvanut, muuten emme voisi ottaa mukaan näin montaa ensikertalaista. – Yksi tärkeimmistä kriteereistä joukkuetta valittaessa oli luisteluvoima. Ilman hyvin liikkuvaa, luisteluvoimaista joukkuetta emme pärjää kansainvälisellä huipulla. Nyt meillä on kasassa paras mahdollinen joukkue nämä lähtökohdat huomioiden, päävalmentaja Pasi Mustonen kertoi tiedotteessa. Mustonen linjasi, että tavoitteena on voittaa mitali. Naisleijonat pelaa turnauksen A-lohkossa Kanadan, Sveitsin, USA:n ja Venäjän kanssa. Kisat alkavat maaliskuun viimeisenä päivänä. MM-finaali pelataan 10. huhtikuuta.