Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Polttoöljyä valui luontoon Nokialla – imeytymispuomit estävät öljyn leviämisen läheiseen järveen

Polttoöljyä valui luontoon purkuputkesta Nokialla Viinikantiellä. Imeytymispuomit estävät öljyn leviämisen läheiseen järveen, kerrotaan Pirkanmaan pelastuslaitokselta. Pirkanmaan pelastuslaitos sai öljyvahinkotehtävän Nokialla lauantaina kello 16.45. Viinikantiellä olevassa ojassa, purkuputken päässä oli huomattu pieni öljykalvo ja öljy haisi ympäristössä. Pelastuslaitoksen päivystävä palomestari kertoo, että suurin vahinko saatiin torjuttua imeytymispuomien avulla. Öljy aiheuttaa silti edelleen hajuhaittaa ympäristölle. Seuraavaksi seurataan, loppuuko öljyn valuminen putkesta, vai valuuko öljyä lisää. Pelastuslaitokselta arvioidaan, että öljy olisi peräisin läheisestä omakotitalosta. Torstaina kyseisessä omakotitalossa oli ylitäyttö-tilanne, jossa polttoöljyä pääsi pannuhuoneen lattialle ja suoja-altaaseen. Öljyvahingon viranomaisvastuu ja öljyn lähteen selvittäminen siirtyy seuraavaksi Nokian kaupungille ja jälkivahingontorjuntayritykselle, sillä imeytymispuomien lisäksi pelastuslaitos ei voi tehdä muita akuutteja toimenpiteitä vahinkopaikalla.