Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

MD:n Aavevieraat huokuu marraskuun pimeyttä ja kylmyyttä

Black Friday ja pimeä marraskuu huipentuivat perjantaina Tanssiteatteri MD:n mustanpuhuvaan Aavevieraat ensi-iltaan. Aavevieraat tuntuu osoittavan todeksi sen, ettei meistä suomalaisista tähän aikaan vuodesta irtoa minkäänlaista iloa tai toivoa. Ja jostain syystä uumoilen, että samoilla penkeillä olen samankaltaiseen synkkyyteen vajonnut samoihin aikoihin aiemminkin. Eikä siinä mitään. Jos ulkona edelleen pimenee päivä toisensa jälkeen ja yhteiskunta ympärillä kuhisee ikäviä asioita ilmastonmuutoksesta postilakkoon, on vaan reilua, että myös nykytanssin keinoin puretaan mieltä askarruttavia asioita kuten ”ihmisen sosiaalisen ja kehollisen evoluution suhdetta tulevaisuuteen”. Alkukuva on tehokas. Näyttämön lattia on täynnä mustia palikoita, jotka jättävät vapaaksi vain hieman leveämmät risteävät kulkuväylät. Yksi palikka heiluu ilmassa. MD:ssä vieraileva Jonna Aaltonen on kuin kauhuelokuvasta karannut lintumainen Halloween-hahmo edetessään keskikäytävää. Lopulta mustia hahmoja on tilassa neljä, Aaltosen lisäksi MD:n tutut tanssijat Anniina Kumpuniemi ja Mari Rosendahl sekä Suvi Elorantaa paikkaava, Tampereen konservatoriosta keväällä tanssijaksi valmistuva Laura Linna . Teoksessa jokainen heistä on vahva yksilö niin ulkoisesti kuin liikkeellisestikin. Aavevieraiden liikemaailma on toki yhteinen, mutta mitään varsinaisesti yhteistä tai yhtenevää liikettä ei ole. Muutamien selkeiden soolojen lisäksi teos koostuu samanaikaisesti eri liikesarjoja ja -ratoja suorittavista yksilöistä, jotka päätyvät ajoittain yhteen erilaisiin palikkaleikkeihin tai pehmeän väkivaltaisiin kasoihin. Aavevieraiden liike ei ole erityisen vaikeaa, mutta vaatii dynaamista tarkkuutta ja yksityiskohtien liikemuistia. Syvät pliét, vartalon koonnot ja kulmikkaat kädet tuovat häivähtäen mieleen Susanna Leinosen liiketyylin, mutta siihen liittyvää viiltävää terävyyttä löytyy vain Aaltosen kehosta. Samuli Roininen on koreografi, jonka teokset tuntuvat syntyvän syvällisestä pohdinnasta, milloin mistäkin. Tällöin Roininen muovaa teoksen liikettä rohkeasti erilaisista lähtökohdista ja teoksen maailmaan sopien. Aina pohdinta ei avaudu liikkeestä. Aavevieraiden ”dystopinen peli” ei avaa ”kuvaa ihmisen potentiaalista”, saati rohkaise ”luottamaan evolutiiviseen kykyymme tuntea empatiaa”. Jos teoksesta olisi pitänyt löytää toivoa, en onnistunut siinä. Romulus C. on luonut Aavevieraisiin kiinnostavan ja kauhukabinettiin sopivan, mutta teoksen pituuteen nähden turhan tasapaksun äänimaailman. Sari Mayerin valot korostavat onnistuneesti teoksen visuaalisuutta. Nykytanssin pukusuunnittelu on kulkenut pitkän matkan kokotrikoista jokamiehen vaatekaapin kautta nykyiseen design-puvustukseen. Ella Kauppisen rypytykset, liehukkeet, nauhat, niitit sekä pussitukset uppoavat teoksen mustaan teemaan hyvin.