Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Perussuomalaisten aivot Sakari Puisto menee kirkkaasti Tampereelta läpi eduskuntaan: ”Tämä on tuplavoitto”

Tamperelainen Sakari Puisto on yksi perussuomalaisten neljästä pirkanmaalaisesta kansanedustajasta. Muut läpi menneet perussuomalaiset ovat kansanedustaja Sami Savio , tamperelainen yrittäjä ja kaupunginvaltuutettu Veikko Vallin sekä viime hetkillä läpimenneiden joukkoon kivunnut ylikonstaapeli Veijo Niemi Lempäälästä. Hän vei eduskunnan viimeisen pirkanmaalaispaikan vihreiden Oras Tynkkyseltä ääntenlaskennan loppumetreillä. Puisto on sunnuntai-iltana riemastuneissa ja helpottuneissa fiiliksissä. – Fiilis on kerta kaikkiaan loistava. Ei ole kauan, kun puolueessa oltiin ihan päinvastaisessa tilanteessa, Puisto viittaa kesään 2017, kun perussuomalaiset repesivät kahtia ja osa porukasta perusti Sinisen tulevaisuuden. Neljä paikkaa Pirkanmaalta on loistava tulos varsinkin kun muistetaan, mitä puolueessa ja valtakunnan politiikassa on tapahtunut viime vuosina. Puiston mielestä hän saikin nyt tuplavoiton: puolueen voiton sekä oman henkilökohtaisen menestyksensä. Puisto toimi Jari Lindströmin erityisavustajana työ- ja elinkeinoministeriössä, kun perussuomalaiset hajosi. Hän on osallistunut muun mussa hallitusneuvotteluihin ja on nyt osallistunut perussuomalaisten ohjelmatyöhön. Näin Puisto kuvaa perussuomalaista politiikkaa Millaista politiikkaa perussuomalaisilta on siis odotettavissa esimerkiksi maahanmuuttoa ja ilmastopolitiikkaa koskevissa kysymyksissä? – Maahanmuuttopolitiikassa pidetään ovi raollaan hyödylliselle maahanmuutolle, kuten ulkomaisille opiskelijoille ja yritysten palkkaamille työntekijöille, mutta minimoidaan se maahanmuutto, joka tuo Suomelle taloudellisia, sosiaalisia ja turvallisuuteen liittyviä haittoja. Pariisin ilmastosopimukseen perussuomalaiset ovat sitoutuneet, mutta toimet pitää tehdä tavalla, joka on taloudellisesti ja teknisesti järkevää. Sanot nettisivuillasi, että ajat Suomen ja suomalaisten etua. Mitä se tarkoittaa? – Suomalaiset eivät ole vero-orjia eivätkä hallintoalamaisia.