Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Erilaisiin sääilmiöihin varauduttava

Ilmatieteen laitoksen mukaan viime vuosi oli Suomessa lähes asteen tavanomaista lämpimämpi. Myös alkanut tammikuu on ollut ajoittain suorastaan keväinen, eikä lunta ja pakkasta ole ainakaan Pirkanmaalle edes näköpiirissä. Tilanne on hyvin pitkälti sama puolessa Suomea. Lumiraja kulki torstaina Forecan mukaan Savonlinnasta Jyväskylään ja edelleen Pohjois-Pohjanmaan rannikolle. Oulun Hailuoto oli yksi maailman pohjoisimpia lumettomia alueita. Tampereella talven säätilannetta tarkastellaan perinteisesti seuraamalla Näsijärven jäätymistä. Ennätysvuonna 2008 Näsijärvi sai jääkannen vasta 31. tammikuuta. Nähtäväksi jää, miten tänä vuonna käy. Leudoista talvista on tullut Tampereen seudulla niin tavallisia, ettei ilmiötä voi jättää enää huomiotta. Erilaisten sääolojen mahdollisuuteen tulee varautua entistä paremmin kaikkina vuodenaikoina. Leuto talvi vaikuttaa nimittäin hyvin moneen asiaan (AL 9.1.). Sadevesi ja nollan molemmin puolin sahaava lämpötila koettelevat esimerkiksi teitä. Liikenne vielä tehostaa kulutusta ja pieni reikä asfaltissa saattaa kasvaa isoksi kuopaksi vain tunneissa. Pitkään jatkuva leuto jakso vaikuttaa myös metsähakkuisiin. Yksi lämmin viikko ei vielä vaikuta, mutta jos tilanne on toinen, jos säätilassa ei tapahdu muutosta. Vaihtelevat sääolot vaikuttavat myös rakentamiseen. Sateen takia erilaisten suojauksien kanssa pitää olla tarkkana ja tuuli vaikuttaa työturvallisuuteen. Hankalimmissa oloissa työt on keskeytettävä. Myös itse rakennukset joutuvat koville. Tampereen yliopiston rakennusfysiikan professori Juha Vinha kertoi syksyllä Aamulehdelle, että tuulien ja sademäärän lisääntymisen vuoksi rakennusten viistosaderasitus lisääntyy. Lisäksi lämpötilan noustessa syksyllä ja talvella on aiempaa enemmän homeen kasvulle otollisia olosuhteita. Homeen kasvu edellyttää, että lämpötila on yli nolla astetta. Vaikka erilaiset säätilat kuuluvat Suomeen, märkä ja lämmin talvi herättää väistämättä ajatuksen ilmastonmuutoksesta. Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomen ilmasto on lämmennyt kaikkina vuodenaikoina, mutta erityisesti talvella. Ilmastomallien mukaan on todennäköistä, että sateisuus lisääntyy erityisesti talvella. Viimeistään nyt onkin syytä valmistautua siihen, että lämpimät talvet ovat pysyvä ilmiö ja varautua sen mukaisesti kaikilla elämän osa-alueilla.