Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kun talousguru Vesa Puttonen menetti 100 000 euroa, suomalaiset riemastuivat – ”En ole tuottanut millään niin paljon hyvää mieltä kuin häviämällä rahaa”

Vesa Puttosella on asiallisuutta tihkuva ruskea bleiseri, kalliit kalvosinnapit ja sangen paksu osakesalkku. Vesa Puttosella on asiallisuutta tihkuva napakka kampaus ja professuuri Aalto-yliopistossa. Vesa Puttosella on asiallisuutta tihkuva kädenpuristus ja niin paljon nimeä, että kun taloutta pitää kommentoida mediassa ihan millä tavalla tahansa, hänelle soitetaan. Nyt Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun rahoituksen professori.Puttonen puhuu asiallisuutta tihkuvassa työhuoneessaan kuitenkin Antero Vipusesta, teinivuosiensa progekokoonpanosta, joka osallistui rockin SM-kisojen aluekarsintaan Porissa vuonna 1982. Puttonen soitti komppikitaraa. – Kun kappale lähti liikkeelle, yksi kieli meni heti rikki, Puttonen tarinoi. – Kun sain sen kuntoon, biisi loppui. Jokainen bändi sai esittää yhden kappaleen. – Niin, se on siis vähän kiusallinen kysymys, olenko soittanut rockin SM-kisoissa. Itse väittäisin, että olen soittanut. Yö voitti ja syöksyi loppukilpailun pronssisijan kautta legendaariselle taipaleelleen. Antero Vipunen oli viides, teki kymmenen kappaleen omakustanteen – ja hajosi ennen suuria lavoja tai edes haaveita. Muutama vuosi sitten Puttonen sai yllätyspostia. Entinen bändikaveri oli polttanut Antero Vipusen 35 vuotta vanhan omakustanteen cd:lle. – Vaimolleni ja pojilleni olin monta kertaa muistellut tätä uljasta uraani rockmuusikkona, Puttonen virnistää. – No, hartaassa ilmapiirissä sitten pysähdyttiin olohuoneeseen kuuntelemaan levyä. Lyhyesti sanottuna: aika oli kullannut muistot. Puttosella on tarkkoja tilannekuvia, mukavasti itseironiaa ja paljon enemmän pilkettä kuin asiallisuutta tihkuva ulkoasu antaa uskoa. Ehkei hän olekaan rutikuiva talousproffa. Teinisäästäjä Puttonen käytti teininä ensimmäiset kesätyörahansa kosketinsoittimiin, mutta sen jälkeen hän säästi, aina ja kaiken. Puttonen halusi olla rikas. Innoke löytyi vähän hassusti, Esko Seppäsen ja Hannu Taanilan kirjasta Ken on maassa rikkahin . Vasemmistolaistekijöiden sävy oli kaikkea muuta kuin rikkaita ja rikastumista ihannoiva. – Sehän oli irvailua raharikkaille, mutta minä innostuin, Puttonen hymähtää. – Kiinnostuin talousasioista ja sijoittamisesta. Ajattelin, että minusta tulee menestyvä liikemies, joka tekee paljon rahaa menestyvällä yrityksellä. Talousasiat olivat Puttosilla läsnä keskimääräistä luvialaiskotia enemmän. Isä toimi diakonialaitoksen talousjohtajana, sijoitti harrastuksekseen osakkeisiin ja tilasi Kauppalehteä. – Olin nuorena oikein armottoman sniidu. Säästin jopa armeijan päivärahoista muistaakseni puolet, Puttonen kertoo. – Säästin, säästin, säästin – ja sitten minulla oli opiskeluaikana ne rahat säästössä. Konkurssioppi Puttonen ponkaisi Vaasaan ja aloitti opinnot kauppakorkeakoulussa. Varsinainen tähtäin oli liikemaailmassa, mutta sijoittaminen vaikutti tarjoavan mukavan oikopolun rikastumisen reitillä. Elettiin 1980-luvun loppua, pörssihuuman aikaa. Puttonen hyökkäsi innolla mukaan – kaikilla säästöillään ja myös opintolainalla. – Jossain vaiheessa kiire vähän kasvoi. Myin muut osakkeet pois ja pistin kaiken kiinni Manconiin, joka oli porilainen pörssiyhtiö, Puttonen kertoo. – Luulottelin ymmärtäväni, mitä se tekee, ja ajattelin, etteivät helsinkiläiset analyytikot vain ymmärrä. Mancon meni konkurssiin vuonna 1989. Puttonen menetti kaiken, joitain kymmeniätuhansia markkoja. – Rahassa sinänsä se ei ollut paljon, mutta se oli enemmän kuin minulla oli, koska minulla oli myös opintolainaa, Puttonen kiteyttää. – Siinä yhdistyivät nuoren pojan kiire ja ylisuuri itseluottamus. No, jos nuorena tekee virheitä, nehän ehtii korjata. Ei se ole fataali asia isossa kuvassa. Miljoonasalkku Puttosesta ei tullut liikemiestä. Akateemiselle polulle hänet johdatteli kauppakorkean laitoksenjohtajan heitto väitöskirjan tekemisestä. – Ajattelin, että tähän vissiin kuuluu vastata kyllä, vaikken ikinä, kuunaan ollut kuvitellutkaan, että jäisin korkeakoulumaailmaan, Puttonen kuvailee. – Assistenttina sain työhuoneen ja palkkaa, ja tehtäväni oli vähän hoitaa joitain yleisjuttuja ja opiskella. Sen vuoden aikana aloin nähdä nämä korkeakoulumaailman hyvät puolet. Puttonen väitteli tohtoriksi optiomarkkinoiden hinnoittelusta. – Ei se sen kummallisempi väitöskirja ollut, mutta se oli jotain uutta, Puttonen tuhahtaa. – Siihen loppui liikemieshaihattelu, mutta sijoitusmarkkinoilla on tullut jossain rooleissa tullut oltua kaikki nämä vuodet. Mancon-rysäyksen jälkeen Puttonen keräsi muutaman vuoden uusia sijoitusoppeja ja -näkemyksiä. Todellinen syy hiljaiseloon tosin taisi olla vaimo, jonka linjasi hellästi, että seuraavien sijoitusten aika on vasta, kun asuntolaina on hoidettu pois. Kahdessa vuosikymmenessä Puttosesta on kuoriutunut todellinen talousguru: Aalto-yliopiston rahoitusprofessori, useiden pörssiyhtiöiden hallitusjäsen, talouskirjailija – ja huippusijoittaja. Henkilökohtainen salkku on pullistunut ”muutaman miljoonan” arvoiseksi. – Olisi kiva, että se olisi kymmenen – mutta ei se ole, Puttonen tokaisee. – Lähes kaikki on osakkeissa. Mukana on vähän ulkomaisia asuntosijoituksia. Tappiosta ilakoitiin Ei tie sijoittanakaan ole ollut sentään täysin sileä. Pari vuotta sitten Puttonen havitteli Kreikan valtion obligaatioista helppoa voittoa, mutta saikin näpeilleen. – Kun hinta oli ollut alun perin satasen, se olikin enää viisikymppiä. Idea oli siinä, että kun laina erääntyy, valtio maksaa takaisin sen satasen, Puttonen selvittää. – Kävikin niin, että Kreikka teki maailmanennätys-defaultin, ja niistä maksettiinkin vain 25. Rahaksi muutettuna: Puttosen aikoi tuplata 200 000 euron sijoituksensa, mutta kun Kreikan lainat järjesteltiin ennakoidusta poikkeavalla tavalla, hän teki lopulta 100 000 euron tappion. – Se on totta kai paljon rahaa, kahden vuoden palkka yliopistolta, mutta ei siinä yöunet menneet, Puttonen summaa. – Yksityissijoittajalta, kuten minulta, leikattiin puolet, ja niiltä, jotka olivat alun perin niitä ostaneet, leikattiin kolme neljäsosaa. Valtioiden saamiset pidettiin satana prosenttina. Puttonen piti kokemustaan mielenkiintoisena ja ehdotti aiheesta juttua Karo Hämäläiselle , Arvopaperin toimittajalle. Hämäläinen kirjoitti jutun, jota luettiin ja siteerattiin innolla. Haastattelun kohde huomasi, että julkirikkaan vastatuuli ei haittaa ihan jokaista vastaantulijaa. – Muutkin lehdet innostuivat siitä, että Puttonen hävisi rahaa, Puttonen hämmästelee. – Ihmiset tulivat kauhean iloisiksi ja hymyilivät, että mitä Kreikka-obligaatioillesi kuuluu. En ole elämässäni tuottanut millään niin paljon hyvää mieltä kuin häviämällä rahaa. "Kestän sen riskin" Puttonen ei edelleenkään ole varsinainen oppikirjasijoittaja. Riskitasot ovat melkoisen korkealla. – Mihin kannattaisi sijoittaa? on aina ollut ja tulee aina olemaan kaikista mielenkiintoisin kysymys, mutta siihen ei voi vastata, koska vastaus erilainen sinulle kuin minulle, Puttonen sanailee. – Minun isoin päätökseni on se, että olen töissä valtiolla kiinteällä palkalla tästä eläkkeeseen asti. Olen sijoittanut tärkeimmän omaisuuteni eli pääni, henkisen pääoman, valtion obligaatioihin, joten en tietenkään sijoitusmarkkinoilla sijoita mihinkään obligaatioihin. Sana obligaatio tarkoittaa tässä tapauksessa riskitöntä, tasaista ja pienituottoista sijoitusta. – Edesmennyt Jouko Brade sanoi, että älä koskaan anna sijoitusneuvoja, mutta aina voit kertoa, miten olet itse sijoittanut, Puttonen hymähtää. – No, voin kertoa, miten olen sijoittanut, mutta sitten joku sanoo herranen aika, sinulla on kaikki rahat jossain riskipitoisissa osakkeissa ja et ole hajauttanut, vaikka olet juuri sanonut, että nimenomaan pitäisi hajauttaa. Vastaan, että se sopii minulle ja kestän sen riskin. Välillä Puttostakin huimaa, vuosi sitten syksyllä suorastaan pelotti. Hän mietti sijoitussalkkuaan lähes päivittäin. – Oli kauppasota, Brexit, Italian tilanne ja vaikka mitä, hän luettelee. – Sitten mietin, että enhän omista osakkeita hermoillakseni. Puttonen myi osakkeitaan puolen miljoonan euron edestä ja siirsi rahat turvasatamaan. – Sen päätöksen jälkeen ei ole hermostuttanut enää ollenkaan. Ollaan Puttosen rikastumisajatuksen ytimessä. – Sijoittamisen ydin kai on siinä, että saa mielenrauhaa ja vapausasteita, hän kiteyttää. – Jos säästän ja saan sijoituksille vielä tuottoa, kaiken sen rahan käytöstä saan itse päättää. Menenkö yksityiselle hammaslääkärille tai pidänkö vähän pidemmän loman? Tai voisin vaikka päättää, että lopettaisin työnteon. "Olen omavarainen” Nyt Vesa Puttonen, 52, on saavuttanut rikastumistavoitteensa. Vai onko? – No, rikas on vähän vahvasti sanottu, Puttonen köhäisee. – Sanoisin, että olen omavarainen. Puttosen ansiotulot olivat heiluneet tällä vuosikymmenellä välillä 180–280 000 euroa, ja sijoitussalkun paino mitataan muutamissa miljoonissa. Aika moni sanoisi, että hän on rikas. – Mitä sillä rikastumisella sisänsä, hän tokaisee. – No, nyt minulla on ne tavarat, autot, kaikki. Puttonen osaa nauttia varallisuudestaan. Oiva esimerkki: hän osti itselleen 50-vuotislahjaksi Aston Martinin. – Pojilla unelma tai vähän lapsellinen tavoite on saada joskus urheiluauto, Puttonen pohjustaa. – Nyt se rasti on ruudussa. Tuskin enää koskaan tulee autokuumetta. Aston Martin, James Bondin suosima luksusmerkki, maksoi hieman ajettuna pyöreästi 100 000 euroa – eikä totisesti ole asiallisuutta tihkuva ajopeli. – Olen ajanut sillä muutaman tuhat kilometriä kumpanakin kesänä, Puttonen nauraa. – Se on maailman älyttömin auto – mutta onhan siinä hyvä soundi. 1. Sijoittaminen ei ole mitään rakettitiedettä. Puttosen runko-ohje varakkuutta tavoittelevalle on yksinkertainen: säästä ja sijoita, äläkä murehdi markkinoiden liikehdintää. Taloushistoria on osoittanut, että kurssit nousevat – ainakin pitkässä juoksussa. – Koneen osake menee ylös tai alas, eikä sitä pysty kukaan ennustamaan, Puttonen kiteyttää. – Siihen me ei voida vaikuttaa, mitä markkinoilla tapahtuu, mutta kaikki keskustelu on silti sitä, että mitähän siellä markkinoilla tapahtuu. 2. Ota haltuun perusasiat Nämä ovat sijoittajan kannalta olennaisia kysymyksiä: Paljonko saadaan säästöön? Paljonko riskiä otetaan? Paljonko uskalletaan laittaa osakkeisiin? – Kaikki muu on sitten sitä lillukanvartta, Puttonen naulaa. – Huhut ja uutiset ovat taloustoimialan polttoainetta, joka antaa sellaisen mielikuvan meille sijoittajille, tavallisille ihmisille, että jotenkin pitäisi koko ajan ymmärtää, mitä markkinoilla tapahtuu. Ei tarvitse. 3. Mene ja kysy Rahastot ovat helppo ja usein toimiva ratkaisu, joka ei vaadi juuri minkäänlaista osaamista tai taloustietämystä. Alkuun pääsee vaikka laittamalla irtonaisen tonnin kasvamaan tai tekemällä kuukausittaisen rahastosäästösopimuksen. Ei kannata hengästyä tai hätääntyä, vaikka pankit ja rahastoyhtiöt vyöryttävät tarjolle satoja vaihtoehtoja. – Tärkeintä on, että menee omaan pankkiin ja kysyy, miten homma saataisiin liikkeelle, Puttonen painottaa. – Totta kai pankit myyvät omia rahastojaan, mutta ei niissä ihan hirveästi ole eroja. Toisaalta: vaivannäkö on usein euroja. Esimerkiksi rahaston historia- ja kulutiedot kannattaa selvittää. – Mitä enemmän olet harrastunut, sitä parempi, sillä tietoa rahastoista löytyy vaikka kuinka paljon. 4. Jos innostut, osta osakkeita Mikäli sijoittaminen ja yritysten toiminta kiinnostavat, kannattaa ostaa osakkeita. – Se on harrastuksena mitä mielekkään, Puttonen myhäilee. – Paras vaihe on, vähän kuin esileikki, se, kun miettii ja perehtyy niihin osakkeisiin. Osakkeiden kanssa sijoittaja on tietenkin yksin. Riskianalyysit ja hajauttamiset vaativat ainakin jonkinlaista talousälyä. – Hajauttamista on se, että sijoitat eri toimialoilla toimiviin, keskenään erilaisiin yrityksiin, Puttonen evästää. – Peukalosääntöä on vaikea antaa, mutta lähtökohtaisesti kymmenellä eri osakkeella saa jo aika hyvän hajautuksen.