Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on mukana uudessa yhtiössä, jolla on kolme tavoitetta –  Jo yhden osa-alueen kehittäminen voisi tuoda miljoonaluokan säästöt

Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan aloittama Tähtisairaala-yhteistyöhanke päättyi maaliskuussa 2020. Se aloitettiin kaksi vuotta sitten ja poiki sairaaloiden välille uuden osakeyhtiön, joka käynnisti toimintansa tänä vuonna. Tays Kehitysyhtiö oy:n toiminnan tarkoituksena on kehittää erikoissairaanhoitoa kaikkien kolmen sairaanhoitopiirin alueella. Yhtiön toimitusjohtajaksi on valittu Matti Eskola Tampereen yliopistollisesta sairaalasta (Tays). – Kehitysyhtiön vaikutuspiiriin kuuluu yhdeksän erilaista sairaanhoidon yksikköä. Jos yksi tekee, yhdeksän hyötyy, Eskola tiivistää. Yhtiön osakkaisiin kuuluvat Pirkanmaan sairaanhoitopiiri 59,4 prosentilla osakkeista, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 21,6 prosentilla osakkeista ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri 19 prosentilla osakkeista. Kolme kehityskohdetta Kehitysyhtiö keskittyy hankintojen, asiakaslähtöisyyden ja koulutuksen parantamiseen koko alueella. – Hankinnat ovat yksi osa-alue, jossa tavoitteena on saada hankintoja yhtenäistämällä ja hankintatointa kehittämällä miljoonaluokan säästöjä, Eskola sanoo. Hankintojen kehittäminen alkaa täydessä laajuudessaan kesän 2020 jälkeen. Toinen kehityskohde näkyy palveluja käyttävälle asiakkaalle. Sairaanhoitopalveluja käyttävälle asiakkaalle pohditaan tapoja, joilla sairaalat parantavat palveluaan ja tuottavat hyvää palvelua pienemmillä kuluilla. Erityisesti Eskolan mukaan mietitään rahan järkevää käyttöä sairaaloissa. Ensimmäisiin käytännön toimiin kuuluu asiakaskokemusmittarin luominen. Kolmas kehittämiskohde on yhteistyösairaaloiden vetovoima työnantajana. Uudistuksilla on tarkoitus lisätä Taysin ja muiden sairaanhoitopiirien vetovoimaa henkilöstön näkökulmasta esimerkiksi tarjoamalla koulutusta ja mahdollisuuksia kehittyä työssä. Hoitotyön ja muiden ammattiryhmien koulutuksen kehittäminen alkaa loppukesästä 2020. Tays Kehitysyhtiössä jatkuu myös aiemmin erityisvastuualueen yhteistyönä käynnistynyt erikoislääkärikoulutuksen kehittäminen. Yhteistyöllä haetaan julkiselle puolelle kilpailukykyä ja vetovoimaa työntekijän näkökulmasta. Hoidon tarve lisääntyy Kaikissa kolmessa osa-alueessa tarkoituksena on löytää tehokkuutta. Myös toimintatapoja pyritään uudistamaan. –  Terveydenhuollon palvelutarve näyttää olevan jatkuvasti lisääntyvä. Se tarkoittaa, että meidän täytyy jatkuvasti uudistaa toimintatapoja, jotta saamme rahat riittämään nykyiseen ja tulevaan toimintaan, Eskola sanoo. Päätös käynnistää yhtiö syntyi jo ennen koronaviruspandemian rantautumista Suomeen, mutta Eskola näkee yhteistyön hyödyn myös nykyisessä tilanteessa. – Nyt on todettu esimerkiksi hankintojen osalta, että hankintojen järjestäminen on järkevämpää laajemmilla hartioilla. Tietyllä tavalla koronatilanne tuo esiin sen, että yhteistyötä kannattaa tehdä laajemmin kuin yhden sairaanhoitopiirin alueella. Kesäkuun aikana sairaanhoitopiirien hallitusten käsittelyyn tulee sairaanhoitopiirien ja Kehitysyhtiön pitkäkestoinen, vuoden 2023 loppuun saakka jatkuva yhteistyösopimus. Päivitetty 8.6.2020 kello 11.53: Juttuun lisätty faktalaatikko Matti Eskolasta.