Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Tampereen valtuusto päätti yhtiöittää Tampereen Infran, kaupunki sijoittaa miljoona euroa – työntekijöiden asema herätti keskustelua: ”Se huolestuttaa henkilöstöä”

Tampereen valtuusto päätti maanantaina yhtiöittää Tampereen Infran liikelaitoksen. Infra Oy:stä muodostuu liikevaihdon ja henkilöstön lukumäärän perusteella yksi merkittävimmistä Tampereen kaupungin omistamista yhtiöistä. Yhtiöittäminen aloitetaan vuoden 2020 alusta. Keskustelua valtuustossa herätti henkilöstön asema uudessa Infra Oy:ssä. – Me tiedämme, että henkilöstö ei tahdo yhtiöittämistä ja se huolestuttaa heitä, sanoo Janika Kunnari (vas.). Kunnari esitti toivomusponneksi päätökseen, että henkilöstön etu, hyvinvointi ja tiedonsaanti huomioidaan yhtiöittämisajan ja sen jälkeen. Ponsi hyväksyttiin valtuustossa. Tampereen apulaispormestari Aleksi Jäntti (kok.) piti kuntalaisen etua henkilöstön etua tärkeämpänä. – Puhutaan, että henkilöstö halusi sitä tai henkilöstö halusi tätä. Tämän tyyppisissä hankkeissa pitäisi lähteä kuntalainen ja asukas edellä, Jäntti sanoo. – Luottamushenkilöltä tuli kirje, että henkilöstöä huolestuttaa. Liikelaitoksessa on ollut aiemmin yli 800 työntekijää, nyt enää 300. Yhtiöittämisen kautta voidaan turvata ainakin 5 vuodeksi, että ei lähde työt alta, sanoo Ari Wigelius (sd.). Kaupunki sijoittaa miljoonan Tampereen kaupunki tekee 900 000 euron sijoituksen Tampereen Infra Oy:n sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Sen lisäksi kaupunki merkitsee 100 kappaletta 1000 euron arvoisia perustettavan yhtiön osakkeita, eli yhteensä 100 000 euroa. Ensimmäisen 5 vuoden aikana rakentamispalveluita koskeva tilausten määrä Infra Oy:ltä on vähintään 10 miljoonaa euroa vuodessa. Mikko Leppälahti (Tapu.) ei pitänyt ratkaisua veronmaksajalle ystävällisenä. – Tässä tulee yksi toimija, jolle annetaan 10 miljoonaa euroa seuraavan viiden vuoden aikana joka vuosi, jotka ovat mielestäni veronmaksajien rahoja. Infra Oy:ssä vihreiden Jaakko Stenhäll (vihr.) näki hyvänä sen, että rakennuttaminen on hänen mukaansa näin enemmän kaupungin käsissä. Hänen mukaansa liikelaitokset ovat haastavia johtaa ja hallita. – On ihmeellistä, että täällä tehdään valtuustokirjaan merkintöjä, montako bussia Tampereen joukkoliikenne voi hankkia tänä vuonna. Olisi fiksua, että se voitaisiin tehdä siellä joukkoliikenteen sisällä, Stenhäll sanoo. Wigelius otti esiin kaupungin roolin. – Ymmärrän, että jos joukkoliikenne toimisi omin varoin, mutta me tuemme sitä miljoonatolkulla. Eikö silloin ole parempi, että me täällä valtuustossa pystymme tekemään niitä päätöksiä? Wigelius sanoo. Tampereen Infra on kaupungin liikelaitos, joka tarjoaa yhdyskuntatekniikan paikkatietopalveluja, kunnossapito- ja rakentamispalveluja sekä kuljetus- ja korjaamopalveluja Tampereen kaupungin sisäisille asiakkaille. Tampereen Infra Oy:n ja kaupungin välinen työnjako määritellään niin, että keskeiset rakennuttamisen toiminnot keskitetään kaupunkiympäristön palvelualueelle ja Infra Oy:lle keskitetään kunnossapito- ja paikkatietopalvelut. Tampereen kaupunki sijoittaa yhteensä miljoona euroa uuden yhtiön omaan pääomaan. Valtuusto palautti yhtiöittämisen uudelleen käsittelyyn marraskuussa. Se vaati selkeää ratkaisua siitä, miten työt jaetaan kaupungin ja uuden yhtiön välillä. Vuonna 2018 Tampereen Infran liikevaihto oli 53,2 miljoonaa euroa ja liikeylijäämä 2,3 miljoonaa euroa. Vuoden 2018 lopussa vakituisia työntekijöitä oli 327.