Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Hevifestivaali Saarihelvetin kohtalo varmistui: raskas musiikki soi elokuussa Viikinsaaressa – Lavalle nousee tänä kesänä vain kotimaisia yhtyeitä

Raskaan musiikin festivaali Saarihelvetti järjestetään 7.–8. elokuuta Tampereen Viikinsaaressa. Järjestäjien mukaan ennakkolipunmyynti on käynnistynyt vilkkaasti. Sekä kahden päivän vip-liput että lauantain vip-liput on myyty loppuun. Muita lippuja on vielä saatavilla. Tapahtuman esiintymisaikataulu julkaistiin keskiviikkona. Tänä kesänä Viikinsaaressa nähdään ainoastaan kotimaisia yhtyeitä. Alun perin festivaalissa piti esiintyä viisi ulkomaista yhtyettä, mutta näistä neljän keikat peruuntuivat koronan vuoksi kevään ja alkukesän aikana. Vielä heinäkuun alussa ranskalaisen Betraying the Martyrs -yhtyeen oli määrä esiintyä Saarihelvetissä, mutta hiljattain myös se perui osallistumisensa. Festivaalin promoottori Rowan Rafferty kertoi aiemmin Aamulehdelle , että jokaisen ulkomaisen yhtyeen tilalle on saatu kotimaisia artisteja. Ranskalaisyhtyeen korvaa northcore-viisikko Atlas. Järjestäjien mukaan festivaali järjestetään viranomaismääräysten mukaisesti ja turvallisuuteen ja hygieniatasoon kiinnitetään erityistä huomiota. Jokainen festivaalikävijä saa muun muassa oman käsidesipullon, jotka jaetaan laivaan astuessa. Perjantai 7.8.2020 Detset Atlas Oceanhoarse Bloodred Hourglass Netta Skog Rotten Sound Ruoska Brymir Ensiferum Wheel Lauantai 8.8.2020 Horizon Ignited Mors Principium Est Kaunis Kuolematon Wolfheart Vorna Fear of Domination …And Oceans Omnium Gatherum King Satan Turmion Kätilöt MyGrain