Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Äidistään huolissaan oleva kysyy: Kuinka alas Pirkanmaan tartuntalukujen pitää mennä, että vierailukielloista joustetaan?

Äitini (melkein 90 v) sai paikan (uuden kodin) hoivakodista Tampereelta keväällä. Hyvä niin. Äidin vielä kotona ollessa tapasimme vähintään kerran viikossa. Äidin muisti alkaa olla huono eikä hän kuulekaan enää hyvin. Puhelimessa puhuminen on hankalaa. Äiti ei ole halunnut käydä ulkona enää pariin vuoteen. Liikkuminen on hankalaa. Keskiviikkona 15.7. A-Studiossa oli tarina lähes samanlaisesta tilanteesta kuin meillä. Se tarina päättyi onnellisesti ja tytär pääsi tapaamaan äitiään ihan oikeasti. Jopa pitämään kädestä (hanskat kädessä tietysti). Ohjelman lopussa oli teksti “vierailut hoivakotiin ovat olleet sallittuja kesäkuun lopusta lähtien”. Olin innoissani yhteydessä äidin palvelukotiin. Sain kuulla, että siellä on edelleen tapaamiset rajattu. Ulkona voisimme tavata (15 minuuttia valvotusti?). Ja jos tilanne pysyy näin hyvänä Pirkanmaalla, rajoituksia ehkä aletaan purkamaan myös täällä. Nyt Suomi avaa rajojaan, ihmiset pääsevät matkustelemaan. Ravintolat toimivat lähes normaalisti. Maskeja näkee hyvin harvoin katukuvassa. Toinen aalto on vain ajan kysymys. Kuinka alas Pirkanmaan tartuntalukujen pitää mennä, että vierailukielloista edes väliaikaisesti joustetaan ennen kuin koronatilanne pahenee taas? Määritteleekö jokainen sairaanhoitopiiri tai kunta omat (erilaiset) ohjeistuksensa. A-Studion ohjelmassa olisi pitänyt mainita jos ohjeistus koski vain sitä hoivakotia! Kirjoitus julkaistaan poikkeuksellisesti nimimerkillä äidin yksityisyyden suojelemiseksi.