Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Haverin kaivoksella on traaginen historia – Turvaköyden puuttuminen ja äärimmäinen syvyys veivät sukeltajat kuolemaan

Haverin kultakaivoksella on suomalaisen sukellushistorian näkökulmasta murheellinen historia. Syyskuussa 1987 louhoksen pohjalta 64 metrin syvyydestä löytyi hukkuneena 44-vuotias helsinkiläinen naissukeltaja. Poliisin mukaan sukeltajan varusteista ei löytynyt alustavissa tutkimuksissa vikaa. Naisen turvaköysi ei kuitenkaan ollut sukelluksen aikana kiinnitettynä sukeltajapariin. Naisen kanssa sukeltanut mies kadotti hänet näkyvistään 18 metrin syvyydessä. Myöhemmin selvisi, että turmaan vaikutti sukeltajan sairastama korvatulehdus. Veljekset sukelsivat liian syvälle Kuusi vuotta myöhemmin Haverissa tapahtui vielä traagisempi onnettomuus. Kaksi nuorta miestä oli lähtenyt vaativalle sukellukselle eikä taaskaan käytössä ollut turvaköyttä. Laivaston sukeltajat löysivät veljesten ruumiit 58 metrin syvyydestä. Nämäkin uhrit olivat kotoisin pääkaupunkiseudulta. Alustavien selvitysten mukaan miehet yrittivät laitteisiinsa nähden liian vaativaa sukellusta. 1991 uhrina oli vapaasukeltaja Vuoden 1987 ja 1993 onnettomuuksien lisäksi Haverin avolouhos on vaatinut ennen torstaita neljännenkin uhrin. Vuonna 1991 kaivokseen menehtyi kankaanpääläinen mies. Hän harrasti vapaasukellusta, jossa ei käytetä paineilmalaitteita. Mies oli sukeltanut poikkeuksellisen syvälle. Kanadalaisyhtiön kultatutkimusten takia avolouhos tyhjennettiin vedestä 1990-luvun lopulla, jonka jälkeen sen on annettu täyttyä itsestään. Tämä on sukeltajien mukaan heikentänyt merkittävästi näkyvyyttä vedessä. Haverissa sukeltaminen oli kielletty vuosina 1997–2009. Haverin avolouhoksessa on eri syvyyksissä kaivoskäytäviä. Syvimmät luolat ovat 82 metrin syvyydessä. Louhintasaleja on muun muassa 60 ja 80 metrin syvyydessä. Helpoimmin saavutettavien, niin sanottujen turistiluolien sisäänkäynnit ovat 4, 6 ja 9 metrin syvyyksissä. Erityisesti 1990-luvulla Haverin alueella sukelleltiin paljon. Vuosina 1987–1993 alueella kuoli neljä sukeltajaa.