Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ensi-ilta: Elämänmyönteinen Ensilumi on kotimaisen elokuvasyksyn sydämen lämpöä ja valoa säteilevä viiden tähden helmi

Lokakuu on valkokankailla ihmisyyden puolesta puhuvan elokuvan juhlaa. Samaa teemaa käsitellään näet perätysten kahdessa kotimaisessa ensi-illassa. Tyylit vain ovat erilaiset. Siinä missä Teemu Nikin viiston mustahuumorinen Nimby opettaa ihmisyyden alkeita ase kourassa paukapäitä yhteen paukoen, on Hamy Ramezanin ohjaaman Ensilumen tapa käsitellä aihetta hillitympi. Humaani viesti välittyy ohjaajan esikoispitkässä ilman isoja yhteentörmäyksiä intiimin läheltä kuvatun elämänmenon kautta. Pääosaa esittää kaksilapsinen Mehdipourin perhe. Nelikko on asunut jo useamman vuoden pikkukaupungin vastaanottokeskuksessa odotellen vastausta turvapaikkahakemukseensa. Suomessa vietettyjen vuosien aikana lapset ovat oppineet maan kielen ja ehditty on jo luoda myös lämpimiä ystävyyssuhteita. Kun odotettu turvapaikkapäätös viimein saapuu, on se kuitenkin perheelle kielteinen. Elämänmyönteiset Mehdipourit eivät silti lannistu, saati katkeroidu. Isä Bahman ( Shahab Hosseini ) ja äiti Mahtab ( Shabnam Ghorbani ) ovat onnistuneet rakentamaan ankeahkoon laitosmiljööseen lapsille turvallisen ja lämpimän kasvuympäristön, ja sellaisena he myös aikovat sen pitää. Suomen suvessa aurinko paistaa ja päätöksestä on mahdollista vielä valittaa, joten perhe päättää jatkaa elämäänsä normaaliin malliin. Katse on ohjaajan alter egona toimivan Ramin-pojan ( Aran-Sina Keshvari ). Hänen mukanaan vietetään kovin tutunoloisesti soljuvia kesäpäiviä. Pojan seurassa uidaan, hypitään kallioilta, leikitään purkkista ja vietetään aikaa lupsakan ystäväpariskunnan luona. Äidin hellät sanat karistelevat aamuisin unihiekat silmistä. Isä taasen tuo hymyn huulille loppumattomalla optimismillaan – sekä toisinaan turhan pitkiksi venyvillä illanistujaisillaan. Välillä sisko ( Kimya Eskandari ) käy isoveljensä hermoille, kuten asiaan kuuluu. Yläkoulun alkamisessa ja murrosiän tunnekuohuissa Raminilla riittää sen verran prosessoitavaa, ettei epävarmuus perheen kohtalosta edes ehdi hallita pojan ajatuksia. Ne huolet Ramezan jättää kummittelemaan katsojan takaraivoon. Tieto siitä, että kankaalla todistettu onni voi katketa minä hetkenä tahansa, saa katsojan eläytymään tunteella perheen toivoa ylläpitävään arkeen. Taustalta löytyvät Iranin pakolaisena Suomeen 1980-luvun lopulla saapuneen elokuvantekijän omat kokemukset. Perinteisistä pakolaistarinoista poiketen Ramizan päättää sysätä syrjään traumaattisen aineksen, ja rajata sen sijaan näkökulmansa tukalien paikkojen yli kantaneisiin tunteisiin. Tarina ei kerro kaikkea, mutta on tunnetasolla totisinta totta. Tuloksena on kotimaisen elokuvasyksyn kirkashohteinen helmi. Mieltä ylentävä hymni elämälle tekee pienestä kaunista, valaa uskoa ihmisyyteen ja säteilee lämpöä ja valoa katsomon perimmäisille penkkiriveille asti. Kautta linjan erinomaiset ja äärimmäisen luontevat roolityöt tukevat elokuvan herättämää vahvaa myötäelämisen tunnetta. Katsoja elää ja hengittää samaa tilaa henkilöiden kanssa, ja Mehdipoureista tulee elokuvan aikana kuin omaa perhettä. Kauniimpaa tapaa hälventää pakolaisuuteen liitettyjä harhakuvia ja ennakkoluuloja on vaikea kuvitella. ☆☆☆☆☆ Ohjaus: Hamy Ramezan. Pääosissa: Shahab Hosseini, Shabnam Ghorbani, Aran-Sina Keshvari, Kimiya Escandari, Vilho Rönkkönen, Laura Birn, Kristiina Halkola, Eero Melasniemi, Muhammed Cangore. Kesto: 1 h 22 min. Ikäraja: S.