Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampereen kaupungilla on edessä yt-neuvottelut – pormestari Lyly kertoo, että säästöjä etsitään kuitenkin muista keinoista kuin lomautuksista

Tampereen kaupunki on aloittamassa yt-neuvottelut tänä syksynä. Asia selviää kaupunginhallituksen ensi maanantain kokouksen esityslistalla olevasta vuoden 2021 talousarviokehyksestä. Pormestari Lauri Lyly (sd.) kertoo, että yt-neuvotteluista keskustellaan taloustilanteen takia. Lylyn mukaan henkilöstösäästöjä on tarkoitus hakea muilla tavoin kuin lomautuksilla, esimerkiksi lomarahoja vapaiksi vaihtamalla. Koronaviruksen aiheuttama lovi Tampereen kaupungin talouteen on 100 miljoonan euron suuruusluokkaa tänä vuonna. Lyly sanoo, että koronan isku on iso myös vuonna 2021. Lue lisää: Tampereen talous on vaarassa ajautua suuriin vaikeuksiin ensi vuonna – Pormestari Lauri Lyly: ”Tilanne on vakava” – Työttömyys on kaksinkertaistunut. Se ei sula kovin nopeasti, hän sanoo. Työttömyyden seurauksena verotulot ovat pienentyneet. Myös yritysten maksamien yhteisöverojen määrä on pienentynyt. Samaan aikaan menoja on aiempaa enemmän, kun esimerkiksi toimeentulotukia tarvitaan aiempaa enemmän.