Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Ajanviete Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Filmihullujen unelmadokkari avaa Pauline Kaelin uraa ja elämää – tunnettua elokuvakriitikkoa pidettiin häijynä, mutta hän oli myös seurallinen verkostoituja

What She Said: The Art of Pauline Kael ☆☆☆☆ "Hyvästä kriitikosta ei pidetä. Häntä vihataan. Huolestuisin, jos minusta alettaisiin pitää." Näin lausui televisiohaastattelussa Yhdysvaltojen ja kenties koko maailman vaikutusvaltaisin elokuvakriitikko Pauline Kael (1919-2001). Luonnehdinta on pätevä pohjustus Rab Garverin hänestä ohjaamalle dokumentille. Kael loi myyttisen maineensa 1960-1980-luvuilla The New Yorkerin häijyyteen asti provosoivana kriitikkona. Samalla hän muutti sekä elokuvien arvioinnin että niiden tekemisen suuntaa. Kriitikon positiiviset ja perusteelliset arviot antoivat ratkaisevan alun Martin Scorsesen, Robert Altmanin ja Arthur Pennin kaltaisille uuden Hollywoodin toivoille. Toisaalta hän suututti kokonaisen kansakunnan ilkeällä kritiikillään Robert Wisen rakastetusta Sound of Musicista . Suhtautui intohimoisesti elokuvaan Toisin kuin voisi kuvitella, Pauline Kael ei kuulunut siihen älymystöön, jolle taide oli jotakin viihdettä suurempaa. Hän piikitteli useita arvostettuja taide-elokuvia ja ymmärsi "laadukkaita roskaleffoja". Siksi ei ole ihme, että muiden muassa Quentin Tarantino on yhä hänen faninsa. Kael ei myöskään ollut yksinomaan pahasuinen bitch . Hän oli seurallinen verkostoituja, joka tuki ystäviään ja suhtautui elokuvaan intohimoisesti. Elokuvanäytteillämainiosti ryyditetty ja rytmitetty dokumentti on hersyvää katsottavaa sekä filmihulluille että vähemmän hulluille elokuvien ystäville. Viidennen tähtensä se menettää puhuvien päiden määrällä. Vähempikin kommentoijien joukko olisi riittänyt varsinkin, kun lähipiirin muistelijoita ja lähihistoriallista lähdemateriaalia oli tarjolla elokuva-arkistollisen verran. Yle Teema & Fem klo 21.00