Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

”Siirtäkää tuotanto Suomeen” – Kangasalalainen vaatetehdas osti lehdestä etusivun mainoksen ja näpäyttää Ikeaa ja Finlaysonia

Kangasalalaisen vaatetehtaan omistava Tuomo Saarni heräsi keskiviikkona Venetsiassa lomapäivänsä aamuun, kun kännykkään alkoi kilahdella viestejä. Valtaosassa viesteistä ihmeteltiin, mistä paikallislehti Kangasalan Sanomien etusivun mainoksessa on kyse. – Ikea ja Finlayson, siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja. Terveisin, Tam-Silk, lukee lähes koko etusivun täyttävässä mainoksessa. Mistä siis oikein on kyse? – Kaikki lähti Finlaysonin omasta tempauksesta ja sen myötä heränneestä kotimaista valmistusta koskeneesta keskustelusta. Osa on sanonut, ettei se kannata. Samaan aikaan me valmistamme Suomessa ja tulemme tänä vuonna tuplaamaan liikevaihtomme, kertoo Tam-Silkin hallituksen puheenjohtajana toimiva Saarni. Lue lisää: Puolitoista vuotta sitten Tuomo Saarni ei tiennyt, että Suomessa valmistetaan vielä vaatteita – nyt Tam-Silkin omistajana hän on pelastanut nokialaisen tuotemerkin ja siirtää valmistusta Kangasalle "Yritykset voisivat tehdä uusia laskelmia” Elokuun alussa tekstiilivalmistaja Finlayson haastoi ruotsalaisen Ikean Helsingin Sanomien etusivulta ostamallaan mainoksella. – Hei Ikea, tässä on maailman kaunein lakana. Tehkää perässä, Finlayson mainosti sinikeltaisin värein. Pienemmällä tekstillä mainoksessa kerrottiin myös, että jatkossa Finlayson pakkaa lakanoitaan muovin sijaan pahviin ja siirtyy käyttämään luomupuuvillaa. – Hei Finlayson, mekin teemme kauniita lakanoita, Ikea kuittasi Finlaysonille vielä samana päivänä sosiaalisessa mediassa. Samassa päivityksessä Ikea korosti vastuullisuuden olevan toimintansa ytimessä ja käyttävänsä kestävistä lähteistä tulevaa puuvillaa. Nyt oman avauksensa alan vastuullisuuteen ja tuotantoon on tehnyt pieni, noin 20 henkeä työllistävä Tam-Silk. – Suomessa on ollut hieno tekstiiliteollisuus, mutta nyt kaikki on siirtynyt ulkomaille. Toivomme, että tekstiilivalmistajat harkitsisivat sitä mahdollisuutta, että tuotantoa olisi Suomessa ja työpaikkoja, joita kipeästi tarvitaan, luotaisiin Suomeen, Tuomo Saarni kerto o Aamulehdelle . – Yritykset voisivat tehdä uusia laskelmia sen suhteen, miten kotimaisesta tuotannon saisi kannattavaksi. Onko Tam-Silkin mainoksessa mukana myös nokittelua Ikean ja Finlaysonin suuntaan? – Olemme niin lilliputteja, ettemme lähde nokittelemaan. Näimme tässä kuitenkin hauskan mahdollisuuden ja käytimme sitä hyväksemme. Pääasiassa laamapaitoja, aluspaitoja ja -housuja valmistavan Tam-Silkin liikevaihto oli viime vuonna noin 1,1 miljoonaa euroa. Yrityksen juuret ovat Tampereella, missä Ossian Hongen perusti Kotiteollisuustrikootehtaan vuonna 1909. Vuonna 1925 nimi muuttui Tampereen Silkkikutomoksi ja 1960-luvulla Tam-Silkiksi, kun tehdas muutettiin Tampereelta nykyiseen paikkaansa Kangasalle.