Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Henkilöauton kuljettaja pakeni poliisia kovalla vauhdilla liukkaalla tiellä – päätyi lopulta ojaan Orivedellä

Aamulehti Henkilöauton kuljettaja päätyi ojaan Orivedellä paettuaan sitä ennen poliisia huomattavalla ylinopeudella. Asiasta kertoo Sisä-Suomen poliisi. Tapahtumat saivat alkunsa hieman ennen yhtä keskiviikon vastaisena yönä Kantatiellä 58 Oriveden ja Kangasalan rajan tuntumassa. Poliisipartio päätti pysäyttää Kangasalan suunnasta kohti Orivettä ajaneen henkilöauton kuljettajan. Kuljettaja ei noudattanut pysäytysmerkkiä, vaan lähti pakoon. Poliisin mukaan kuljettaja ajoi huomattavaa ylinopeutta tiellä, jonka pinta oli paikoin erittäin liukas. Kuljettaja pakeni kohti Oriveden keskustaa. Pakomatka päättyi lopulta ojaan Keskustien ja Kantatien 58 risteyksessä. Lukion edustalta otettiin kiinni 1980-luvulla syntynyt ajo-oikeudeton mies. Häntä epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.