Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Vaalimainokset tienvarressa vaarantavat liikenneturvallisuuden – ”Pysähtyäkään ei voi”

Tienvarsien pylväät ja ojanpenkat ovat taas täynnään ja jopa monessa tasossa vaalimainoksia. Moottoriteiden aitojen taaksekin niitä on onnistuttu viemään. Isoissa asutuskeskuksissa on hillitympää, mutta parin asumuksen ”kylän” kohdalla saattaa olla puoli tusinaa mainosta. Mainoksia tukkirekalle? Kosiskellaanko niillä kyseisten talojen asukkaita vai metsäautotieltä tulevaa tukkirekan kuljettajaa? Autoilijan huomio kääntyy pois oleellisesta ja liikenneturvallisuus kärsii, jos ja kun nopeusrajoitusten mukaisesti ajaessa yrittää A2-, A3- tai heikoimmillaan A4-kokoisesta mainoksesta napata tietoa jostain tuiki tuntemattomasta ehdokkaasta. Pysähtyäkään ei voi liikennettä vaarantamatta. Tympeimpiä numerot Vauvakakkakeltaiselta pohjalta saattaa ohikiitävän hetken huomata ihmishahmon, nimen tai numeron, mahdollisesti osan sloganista, mutta ei kaikkea yhtä aikaa. Puoluetunnus on usein niin pienellä, että siitä ei saa selvää. Tympeimpiä ovat sähkötolpissa pelkät numerolaput. Arvaus on, että vielä kesälläkin mainoksia repsottaa luonnon monimuotuisuutta ”lisäävinä” roskina teiden varsia. Tuskin monikaan tekee päätöstään pylväsmainosten pohjalta, joten niitä voi pitää turhakkeina ja rahan haaskuuna.