Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Ajanviete Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Tampere varautuu koulujen ja päiväkotien sulkemiseen – oppilaille kirjat ja opettajille läppärit mukaan kotiin

Tampereen kaupunki on varautunut mahdolliseen koulujen sulkemiseen kartoittamalla opettajien etäopetusmahdollisuudet. Tähän saakka jokaisella opettajalla ei ole ollut henkilökohtaista kannettavaa tietokonetta. Tampereen kaupungin kasvatus- ja opetusjohtaja Kristiina Järvelä kertoo, että koulujen rehtorit ovat saaneet perjantaina aamulla viestin, jossa kehotetaan ohjeistamaan koululaisia ottamaan kirjat mukaan kotiin viikonlopuksi. Vastaavanlaisesti on toimittu myös ainakin osassa Helsingin ja Kangasalan kouluja. – Olemme kartoittaneet etäopetuksen mahdollisuuden, että jokaiselle opettajalle saataisiin etätyöskentelyn mahdollisuus jo nyt viikonlopuksi. Koneitahan meillä on tarpeeksi, mutta ne eivät ole olleet opettajien henkilökohtaisessa käytössä. Varaudumme nopeisiinkin muutoksiin. Miten asiasta viestitään oppilaille ja vanhemmille? – Yritämme ilmoittaa mahdollisimman monikanavaisesti, että ottakaa ne kirjat viikonlopuksi mukaan. Joko Helmi-viestillä tai oman opettajan toimesta. Entä jos oppilas on jo nyt kotona kipeänä ja kirjat ovat koulussa? – Tietysti jos on kipeänä, niin ensin sairastetaan. Sitten kun on parantunut, niin viesti koululle, meidän tehtävä on hoitaa järjestely, jos koulun toiminta keskeytyy. Sairaana ei tarvitse alkaa toimiin, mutta huoltaja voi olla yhteydessä siitä, miten kirjat saa. Tuleeko esimerkiksi jotain tiettyä aikaa, jolloin kirjat voisi hakea? – Meillä on noin 50 toimipaikkaa. En voi linjata toimintaohjetta kaikille rehtoreille, että vaikka kello 12 kaikki tulisivat hakemaan. Meidän kaikki koulut ovat vielä perjantaina normaalissa toiminnassa. Miten päätetään, mitä tapahtuu seuraavana? – Tänään kokoontuu koko kaupunkia koskeva pormestarin johtaman häiriötilanteiden johtoryhmä, ja koronatilanneryhmä on kokoontunut useamman kerran viikossa, myös tänään. Päivitykset tulevat valtakunnallisten ohjeiden sekä kaupungin johdon tekemien linjausten mukaan. – Yksittäinen rehtori tai kasvatus- ja opetusjohtaja ei tee päätöksiä koulun sulkemisesta itsenäisesti. Rajoitukset tulevat linjattavaksi tilanteen mukaan. Jos tulee totaalinen sulkeminen, niin se on joko koko kaupunkitasoinen tai se tehdään valtakunnallisesti. Mitkä tahot pystyvät määräämään, että kaikki koulut Tampereen koulut laitettaisiin kiinni? – Tällä hetkellä kunnan toimielimet pystyvät päättämään. Kaupungin johtoryhmä laatisi linjauksen, jos tällaisiin toimiin siirryttäisiin. Myös aluehallintovirasto voi tehdä kunnan osalta tällaisia rajoittamispäätöksiä. Mitä rajoituksia päiväkodeissa on nyt? – Suositus on, että jos palaa ulkomailta, niin ei 14 päivään tulisi päiväkotiin ollenkaan. Mikäli on puhjennut ylähengitystieinfektio, niin lievemmissäkin oireissa jäädään kotiin. Avoimen varhaiskasvatuksen kerhojen toiminta keskeytetään kevään ajaksi samalla tavalla kuin harrastava iltapäivätoiminta. Miten tieto koulujen ja päiväkoteihin sulkemisesta annettaisiin? – Helmi- ja Päikky-viestit ovat pääviestikanavat, mutta koska tekniikka ei ole aukoton, niin viestimme mahdollisimman monella kanavalla. Kannattaa seurata Twitterissä Tampereen kaupunkia. Jos on joku yksilön terveystietoihin liittyvä asia, niin terveysviranomaiset kontaktoivat suoraan.. Eli Tampereen kaupunki on nyt varautunut siihen, että koulujen työskentely onnistuu etänä? – Kyllä, myös oppilaiden osalta. Totta kai tulee kysymyksiä pienempien lasten osalta, koska etätyöskentely on haastavampaa. Meillä on valmius siihen, että koulut ja päiväkodit menevät kiinni, mutta on myös valmiuksia erilaisiin skenaarioihin, jos koulut menevätkin vain osittain kiinni. Nyt odotetaan, miten tilanne etenee.