Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kansi ja areena toteutettava kunnianhimoisesti

Rakennusyhtiö SRV:n toimitusjohtajan vaihtuminen ja yhtiössä paljastuneet talousvaikeudet voivat tulevaisuudessa vaikuttaa myös Tampereen Kansi- ja areenahankkeen onnistumiseen. Tampereen kaupungin päättäjien on syytä jo tässä vaiheessa huolehtia, että kaupunkilaiset saavat sen mitä on luvattu. Kannen rakentaminen on edennyt erinomaisesti aikataulussa, ja hankkeen soisi etenevän kunnianhimoisten suunnitelmien mukaisesti loppuun asti. SRV ei onnistunut hallitsemaan helsinkiläisen Redin kauppakeskuksen kustannuksia, ja osin siitä syystä toimitusjohtaja sai lähteä. SRV:n tulos putosi viime vuonna ensimmäistä kertaa tappiolle. Se on hieman huolestuttava uutinen sikäli, että rakennusala on pari viime vuotta purjehtinut suotuisassa myötätuulessa. Nyt kun SRV:n ja koko alan ympärille kerääntyy entistä isompia kysymysmerkkejä, on vaikea arvioida, onko Kansi- ja areenahankkeesta SRV:n talouden pelastajaksi vai ajaako se yhtiötä suurempiin vaikeuksiin. Hanke on epäilemättä SRV:lle erittäin tärkeä. Ennen kaikkea se on huikea mahdollisuus. Yksi kysymysmerkki olisi, jos perheyhtiö SRV:n omistajapohjassa alkaisi tapahtua muutoksia. Yhtiö on sitoutunut toteuttamaan areenahankkeen sovitun mukaisesti. Toivottavasti säästötarpeet tai johtajien vaihtuminen eivät vaikuta kielteisesti yhteistyöhön. Kansi- ja areenahanke on myös Tampereelle ja tamperelaisille niin tärkeä, ettei sen suunnittelu ja toteuttaminen siedä rajuja kompromisseja puhumattakaan siitä, että hankkeen rakennusteknisestä kunnianhimosta alettaisiin tinkiä. Toisaalta on hyvin vaikea alkaa miettiä varasuunnitelmaakaan. Kun muistaa, kuinka vaikeaa nykykoalition synnyttäminen aikanaan oli, koko hanke voisi vaarantua, jos sopimuksen kaikki osapuolet eivät ole täysillä mukana loppuun asti. Työrauhan kannalta olisi selkeintä, jos rakentaja SRV:llä, hankkeen muilla rahoittajilla ja Tampereen kaupungilla olisi pian selvä visio, miten kansiareenakokonaisuuden omistus tulee hankkeen valmistuttua kehittymään. Tampereen kaupungilla on ratikkatyömaineen ja taloushuolineen aivan riittävästi murehdittavaa lähivuosiksi. SIksi soisi, että kansiareenahanke edistyisi tulevaisuudessakin aikataulussaan ilman uusia riskitekijöitä ja arvaamattomia muuttujia.