Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Tuore väestöennuste julki: Vauvakato jatkuu – Vuonna 2035 Pirkanmaan väkiluku vielä kasvaa, 2040 tilanne on jo toinen

Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan Suomessa ei 15 vuoden kuluttua ole enää yhtään maakuntaa, jossa syntyy enemmän ihmisiä kuin kuolee, jos syntyvyys pysyy nyt havaitulla tasolla. Tilastokeskuksen mukaan Suomen väkiluku lähtee nykyisellä kehityksellä laskuun vuonna 2031. Vuonna 2050 väkiluku olisi noin 100 000 nykyistä pienempi. Vielä vajaa vuosi sitten Tilastokeskus arvioi ennusteessaan, että nettomaahanmuutto ylläpitäisi väkiluvun kasvua vuoteen 2035 saakka, minkä jälkeen väkiluku kääntyisi laskuun. 2035 väkiluku kasvaa Uudenmaan ja Pirkanmaan maakunnassa sekä Ahvenanmaalla Vuonna 2018 väkiluku kasvoi neljässä maakunnassa ja Ahvenanmaalla. Ennusteen mukaan vuonna 2035 väkiluku kasvaisi enää Uudenmaan ja Pirkanmaan maakunnissa sekä Ahvenanmaalla. Vuonna 2040 väkiluku kasvaisi Manner-Suomessa enää Uudenmaan maakunnassa ja sielläkin muuttovoiton ansiosta. Väestöennusteen oletukset Tilastokeskuksen tuoreimmassa väestöennusteessa oletetaan, että syntyvyys pysyisi vakiona tulevaisuudessa. Laskennallisen naisten elinaikanaan synnyttämän lasten määrän eli kokonaishedelmällisyysluvun oletetaan olevan 1,35. – Oletus on raju, mutta heijastaa tämän hetken syntyvyyden tasoa. Ennakkotilaston perusteella kokonaishedelmällisyyden arvioidaan olevan vuonna 2019 Suomessa 1,32-1,34, ennusteessa todetaan. Aiemmin laadituissa ennusteissa syntyvyysoletus on ollut korkeampi, ja ne osaltaan antavat kuvaa siitä, millainen tuleva väestökehitys voisi olla nykyistä korkeamman syntyvyyden vallitessa. – Verrattaessa 2019 väestöennustetta vuosina 2015 ja 2018 laadittuihin väestöennusteisiin, koskevat suurimmat erot väkiluvun kehityksen ohella lyhyellä aikavälillä nuorten, ja pidemmällä aikavälillä työikäisen väestön määrän ennustettua kehitystä.