Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Tampere sai miljoonarahoituksen – kaupungin turvallisuutta tehostetaan uudella teknologialla

Euroopan aluekehitysrahasto myönsi Tampereelle yli 3 miljoonaa euroa uudenlaisen turvallisuusprojektin toteuttamiseen. Tampereen riskienhallinta- ja turvallisuuspäällikkö Jouni Perttula kertoo, että Sure-projektin tarkoituksena on kehittää kaupunki- ja tapahtumaturvallisuutta hyödyntämällä uudenlaisia älykkäitä ratkaisuja. – Teknologiaa voidaan hyödyntää esimerkiksi ihmisvirtojen liikkeiden analysointiin, älykkääseen valaistukseen ja älykkäiden kameroiden käyttämiseen. En toki osaa vielä kertoa, mitä kaikkea teknologia tulee mahdollistamaan, Perttula sanoo. Tavoite on siis tehdä Tampereella asuvien ja vierailevien ihmisten arjesta entistä turvallisempaa. Perttula korostaa, ettei Suressa kehitetä vain tekniikkaa vaan turvallisuuskokonaisuutta. Teknologiaa testataan isoissa harjoituksissa Perttula kertoo, että mukana on viranomaisten ja tutkimuslaitosten lisäksi useita yrityksiä, mutta hän ei vielä paljasta niiden nimiä. Niiden kanssa on tehty laajaa yhteistyötä hankesuunnittelun alusta lähtien. Sure-projekti jatkuu kolmen vuoden ajan ja sen aikana teknologian käyttöä kokeillaan muutamassa isossa harjoituksessa. – Tarkoituksena on, että käytettyä teknologiaa ja kehitettyjä kokonaisratkaisuja voidaan hyödyntää myöhemmin myös muualla Suomessa ja Euroopassa. Harjoitteluvaiheeseen ei päästä vielä lähiaikoina. Perttulan mukaan kehittäminen vie aikaa ja sen jälkeen uutta teknologiaa sovitetaan yhteen viranomaisten toiminnan kanssa. – Kehityksen ytimessä on monen toimijan voimin tehtävä turvallisuuden varmistaminen Tampereen vilkkailla tapahtumapaikoilla, Perttula sanoo.