Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Lauantaina tamperelaisravintoloissa juhlittiin pilkkuun asti, myöhemmin alkoi levitä huhu koronatartunnasta – Ravintola: ”Saimme selvitettyä henkilöllisyyden ja otimme yhteyttä”

Kolmessa tamperelaisravintolassa oli viime viikonloppuna asiakkaana henkilö, jolla todettiin myöhemmin koronavirustartunta. Henkilö oli ollut asiakkaana 5.–6. syyskuuta välisenä yönä Tampereella sijaitsevissa Ranta- ja Poro-ravintoloissa kello 23–02 välisenä aikana ja Lola Club-ravintolassa kello 02 alkaen ravintolan sulkeutumiseen saakka. Ravintola Rannan ja Poron omistaman Rivermax oy:n toimitusjohtaja Teemu Aaltonen kertoo, että ravintolassa oli kyseisenä aikana muutama sata asiakasta. Aaltonen kertoo, että tieto altistumisista tuli hänelle tiistaina iltapäivällä, kun Tampereen yliopistollisesta sairaalasta oltiin häneen yhteydessä. – Tätä ennen olin kuitenkin ollut itse sairaalaan yhteydessä sen jälkeen, kun mahdollisista altistumisista liikkui huhuja somessa. Pian tämän yhteydenoton jälkeen minulle soitettiinkin jo takaisin. Aaltonen kertoo, että ravintolassa noudatetaan Taysin ohjeita ja ravintolan toiminta jatkuu samaan tapaan kuin ennen kuin tieto altistumisista tuli. – Onneksi viime lauantai oli rauhallinen. Nyt vaan toivomme, että kukaan ei ole saanut tartuntaa. Ravintola selvitti henkilöllisyyden Lola Clubin Sebastian Pinomaa kertoo, että tapahtuma-aikaan ravintolassa oli hieman alle 200 asiakasta. Ravintolassa tapahtunut korona-altistuminen paljastui ravintolalle erikoisen kuvion kautta tiistaina muutama tunti ennen kuin Tampereen yliopistollinen sairaala tiedotti asiasta. Pinomaa kertoo, että tietoa asiasta tuli ravintolalle sosiaalisessa mediassa liikkuneiden huhujen perusteella. – Yksi ravintolamme henkilökuntaan kuulunut oli huomannut huhut, jonka jälkeen aloimme selvittää asiaa sekä henkilöä, josta somessa huhuttiin. Saimme selvitettyä henkilöllisyyden ja otimme häneen yhteyttä. Tämän jälkeen tilanne alkoi purkautua ja paria tuntia myöhemmin Tays tiedotti asiasta. Pinomaa kertoo, että ravintola päätti selvittää henkilöllisyyden, koska ravintola suhtautuu vakavasti koronavirukseen liittyviin asioihin. Pinomaa kuitenkin lisää, että hän olisi toivonut, että henkilö, jolla koronatartunta oli todettu olisi ollut itse yhteydessä Lola Clubiin. Oli odotettavissa Lola Club on ollut yhteydessä Taysiin, josta ravintolalle ja sen toiminnalle on annettu myös ohjeistuksia. Pinomaa sanoo, että suosituksen mukaan kaikki ravintolan työntekijät, jotka kuuluvat riskiryhmään jäävät sairauslomalle kunnes varmistuu, että jatkotartuntoja ei ole tullut. – Kaikki henkilökunnan jäsenet, jotka olivat töissä kyseisenä aikana, jatkavat työskentelyä. Haluamme kuitenkin varmistaa asian ja kaikki tällöin töissä olleet lähetetään koronatestiin. Pinomaa ei osaa arvioida sitä, kuinka tiistain uutinen vaikuttaa asiakkaiden määrään jatkossa. Hän kuitenkin painottaa, että ravintolassa on toimittu erittäin vastuullisesti koko ajan ja hän uskoo myös asiakkaiden huomanneen tämän. –Olemme olleet tarkkoja ja niin turvaväleistä kuin asiakasmäärän rajaamisesta on pidetty kiinni. Aamulehti ei tavoittanut Taysin infektiolääkäriä eikä johtajaylilääkäriä tiistaina kommentoimaan asiaa.