Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Simo Valakari sai lähteä norjalaisseurasta – taustalla erimielisyydet seurajohdon kanssa

Suomalaisvalmentaja Simo Valakari , 46, ei jatka norjalaisjoukkue Tromssassa. Valmentaja ajautui erimielisyyksiin seurajohdon kanssa. Tromssa IL:n puheenjohtaja Stig Björklund vahvistaa VG:lle , että Valakarin sopimus on purettu. – Se pitää paikkaansa. Kävimme asioita tänään Simon kanssa läpi ja tulimme yksimielisyyteen siitä, että lähdemme eri teille. Tromssa putosi viime kauden jälkeen Norjan pääsarjasta ykkösdivisioonaan. Urheilulliset syyt eivät ole kuitenkaan Valakarin lähdön taustalla. – Meillä oli koronavirustilanteen ja lomautusten aikana erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka seuraa johdetaan jatkossa, Björklund sanoo. Asiasta päätettiin sunnuntai-iltana järjestetyssä kokouksessa. Puheenjohtajan mukaan päätös on molemmille osapuolille taloudellisesti sopiva. Valakari aloitti Tromssan päävalmentajana kesäkuussa 2017. Hänen ensimmäisellä kaudellaan Tromssa vältti putoamisen alempaan sarjaan. Samalla suomalaisluotsin sopimusta jatkettiin vuoteen 2020. Viime vuonna Valakari sai vuoteen 2022 asti voimassa olevan sopimuksen. Valakari on toiminut urallaan Huuhkajien apuvalmentajana ja luotsannut SJK:n Suomen mestaruuteen. Hänet valittiin vuoden valmentajaksi vuonna 2015.