Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Ilves voitti kahdella hämmästyttävällä maalilla – Tuoreen hankinnan päähän ommeltiin kolme tikkiä

Suomen cupin lohkovaihe käynnistyi Ilveksen osalta komeasti, kun tamperelaiset voittivat Lahdessa 2–1. Vieraat käänsivät tappioaseman voitoksi Eetu Mömmön ja Iiro Järvisen maaleilla. Peli alkoi Ilveksen kannalta ikävästi, kun tuore hankinta Tuure Mäntynen sai kolhun päähänsä ja joutui tulemaan vaihtoon. Mäntysen päähän ommeltiin kolme tikkiä. Avausjaksolla tilanteet olivat varsin vähissä. Runsaan tunnin jälkeen Mikko Viitikko puski Lahdelle johto-osuman kulman jälkeen. Hän pääsi nikkaamaan hyvästä paikasta Ilveksen tornien Diogo Tomasin ja Baba Mensahin välistä. Ilves teki 72. minuutilla tuplavaihdon. Mikael Almen lähetti kulmapotkun ja Mömmö puski ensimmäisellä kosketuksellaan 1–1-maalin. Lahden merkkaus petti tilanteessa täysin. – Hyvä taktinen vaihto, Ilves-luotsi Jarkko Wiss naureskeli. Voiton ratkaisi kymmenisen minuuttia ennen loppua Iiro Järvinen . Hän riisti pallon, eteni keskelle ja käänsi vasemmalle jalalleen. Järvisen laukaus painui 20 metristä upeasti takatolpan kautta sisään. Wiss oli tyytyväinen Ilveksen nousujohteiseen peliin. – Alku oli hieman levotonta. Jo avausjakson lopussa saimme palloja vastustajan selustaan. Toisella puolikkaalla tuntui, että Lahti alkaa pudota kyydistä, mutta johtomaali muutti tilannetta. Ilves: Hilander, Aspegren (72. Pietola), Mensah, Tomas, Mäntynen (12. Almen), Laine, Siira, Ala-Myllymäki (84. Tamminen), Järvinen, Tendeng (72. Mömmö), Fofana (62. Raittinen).