Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Jukka Virtasen (1933–2019) tuhkat sirotellaan hänen oman toiveensa mukaisesti lapsuuden maisemiin

Pitkäaikaiseen sairauteen sunnuntaina menehtynyt Jukka Virtanen (1933–2019) siunataan Jämsänkosken kirkossa 28. syyskuuta. 86-vuotiaana menehtyneen Jukka Virtasen tuhkat sirotellaan siunauksen jälkeen Jämsänkoskelle. Ystävä Matti Pitko kertoo, että tuhkat ripotellaan Virtasen oman toiveen mukaisesti tämän lapsuuden maisemiin. Muistotilaisuus pidetään läheisten kesken. Jämsänkosken kirjastoon Kenraalintielle avataan perjantaina muistikirja, johon halukkaat voivat kirjoittaa. – Ensimmäiset laittavat nimensä kirjaan perjantaina, Pitko kertoo. Pitkon tietojen mukaan muistokirjan avaaminen oli Jämsän kaupungin ajatus. Jukka Virtanen kuoli sunnuntaiaamuna 1.9.2019. Hänet muistetaan toimittajana, kirjailijana, kääntäjänä, sanoittajana, ohjaajana, näyttelijänä ja Levyraadin vetäjänä. Muokkaus 4.9.2019 kello 16.29: Poistettu otsikosta, että siunaus tapahtuisi vain lähiomaisten läsnä ollessa ja lisätty, että muistotilaisuus järjestetään vain läheisten kesken.