Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Kannustavia sanoja ovien nykijöille: Polku voi olla mutkainen ja kartta hukassa, ja silti oikea paikka löytyy

Kun kaltaiseni keskitason opiskelija maalaispitäjässä 1990-luvun lopulla istui lukion opinto-ohjaajan huoneessa, polku tulevaisuuteen oli molempien mielestä selvä. Opinto-ohjaajan mielestä voisin opiskella mitä tahansa, mitä opetetaan pienen naapurikaupungin oppilaitoksissa ja mistä seuraa järkevä ammatti, joka parhaassa tapauksessa voi johtaa uraan paperitehtaalla. Minä kerroin meneväni Teatterikorkeakouluun. Meninkin, aina pääsykokeisiin asti. Siellä huomasin olevani kuin kivi munakennossa: niin väärässä paikassa, että itseänikin ihmetytti. Siinä missä muut hakijat säkenöivät lahjakkuutta ja intohimoa kaikkeen, mitä opinahjolla oli tarjota, minusta nyt vain oli ollut ihan kivaa osallistua teatteritouhuihin koulussa. Sitten hain suuntaa monta vuotta. Kävin pyörähtämässä eri oppiaineiden pääsykokeissa yliopistolla, mutta en koskaan päässyt mihinkään. Pari vuotta vietin kansanopistossa ja sitten menin töihin numeropalveluun. Lähetin vielä hakupaperit yliopistoon, mutta en uskonut enää meneväni valintakokeisiin. En ollut selvästikään riittävän fiksu, ja minulla oli ihan hyvä työpaikka. Sitä paitsi koepäivälle osui työvuoro. Sitten kävi niin, että työkaveri yritti epätoivoisesti vaihtaa pois juhannusaaton iltavuoroaan. Hän kysyi, vaihtaisinko sen vapaapäivään valintakoepäivänäni. Tuntui, että universumi yritti kertoa jotain. Niinpä menin sekä pääsykokeisiin että juhannusaatoksi tulkitsemaan etäisesti suomea muistuttavasta puheesta, onko soittajalla tarvetta taksi- vai meripelastuskeskukselle. Yllättäen kävi niin, että valintakoepisteeni riittivät juuri ja juuri, ja pääsin yliopistoon opiskelemaan toimittajaksi. Siitä on nyt 18 vuotta. Halusin kertoa tämän kannustukseksi kaikille niille, joille opinahjojen ovet eivät auenneet tai jotka ovat huomanneet olevansa ihan väärällä alalla. Vaikka kansantalouden kannalta meidän olisi suotavaa edetä nopeilla loikilla opiskelusta työelämään ja sitten reippain askelin ylöspäin progressiivisen tuloveroasteikon portaita, ei elämä aina ole niin suoraviivaista. Polku voi olla hyvinkin mutkainen ja kartta hukassa, ja silti oikea paikka lopulta löytyy. Toivon, että kaikkien pääsykoeuudistusten ja ensikertalaiskiintiöiden keskelläkin ihmisille jäisi mahdollisuus tehdä korjausliikkeitä, harhailla ja etsiä työ, jossa kokee tekevänsä oikeita asioita. Olen jäänyt miettimään alkuvuodesta Helsingin Sanomista lukemaani nuoren futuristin ja keksijän Perttu Pölösen sitaattia: ”En pelkää epäonnistumista, koska niistä oppii aina jotain. Häpeällä selviää kaikesta. Pelkään, että huomaan jonain päivänä onnistuneeni väärissä asioissa.” Ehkä on parempi epäonnistua monta kertaa, nykiä ovia ja vaihtaa suuntaa kuin edetä suoraviivaisesti silloinkin, kun tuntee tekevänsä hyvällä menestyksellä vääriä asioita. Kirjoittaja on Aamulehden toimittaja.