Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kilometrien jono ruuhkautti ysitien reiluksi tunniksi Kangasalan ja Tampereen välillä – Liikenne eteni paikoin juoksuvauhtia

Liikenne ruuhkautui pahoin sunnuntaina alkuillasta Tampereen ja Kangasalan rajalla. Pahin ruuhka ulottui Suinulasta Alasjärven liittymän kohdille iltakuuden aikaan. Edelleen iltaseitsemän jälkeen tiellä oli Tampereen suuntaan paljon autoja. Tieliikennekeskuksen mukaan autojono oli pahimmillaan usean kilometrin mittainen. – Olkahisten kohdalla kuljetaan reipasta juoksuvauhtia. Paikoin liikenne pysähtyy kokonaan, Tampereen tieliikennekeskuksesta kerrottiin kuuden aikaan. Puoli kahdeksan maissa tilanne alkoi helpottaa ja liikenne oli palautumassa normaaliksi.