Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Koronavirus Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Näköislehti Moro Mielipiteet Tähtijutut

Soittoharrastuksen aloittaminen ei ole koskaan liian myöhäistä – kitaransoiton voi oppia vanhanakin, kansalaisopiston opettaja kertoo, mikä on aikuisopiskelijan yleinen ongelma

How Insensitive . Bossa nova -genren kappale kuuluu hyvin Tampereen kitarakoulun oven takana. 71-vuotias Juhani Wiio ja hänen soitto-opettajansa Ulf "Uffe" Fagerholm soittavat hyvin yhteen, varsinkin siihen nähden, että Wiio on soittoharrastuksensa aloittanut vasta kymmenisen vuotta sitten. Wiio osasi aiemmin joitakin valmiita sointuja ja säestää jonkin verran niin sanottuja nuotiolauluja. Soittoharrastus alkoi 60-vuotiaana, kun Wiio sai lahjaksi sähkökitaran. Wiion sähkökitara on Ibanez, vaikka Wiio myöntää katsoneensa myös Stratocasteria. Tulevaisuudessa haaveena on hankkia Gibson. – Ibanez on täydellinen klassisen popkitaran ja jazzkitaran välimuoto. Harmittaako Wiioa, että soittoharrastusta ei tullut aiemmin aloitettua? – Aivan suunnattomasti! Minulla on ollut hirveä hinku musiikin ja soittamisen perään jo lapsena ja musiikki on kiinnostanut siitä lähtien, kun olen jotain musiikista ymmärtänyt. Koskaan en kuitenkaan soitinta saanut ja opinnot veivät sitten kokonaan toiselle alalle. Älä nosta kynnystä liian korkealle Wiio myöntää, että jos olisi nuorempana ollut mahdollisuus tehdä pohjaa, se auttaisi tänä päivänä valtavasti. Kitarakoulun aloittaessaan Wiio luuli, että jo opittua vaan jatketaan. Fagerholm avasi Wiiolle kuitenkin täysin eri maailman eikä yhtään soittotuntia menisi ilman jonkinasteista teoriaa. Kitara on äärettömän vaativa soitin ja Wiio osuvasti vertaa soitinta englannin kieleen. Moni sanoo puhuvansa englantia, ja englantia oppiikin puhumaan suhteellisen nopeasti, mutta puhupa hyvin englantia. – Sitä, että joku kertoo soittavansa kitaraa, ei kannata heti ottaa todesta. Aikuisena uuden oppiminen on vaikeaa ja vaatii sitkeyttä. Soittoharrastuksen aloittaminen aikuisena jopa pelottaa, mutta Wiio neuvoo päästämään pelosta irti. – Se tunne, jonka saa, kun pääsee vaikean asian läpi, palkitsee. Ja onhan maailma, jossa nyt voi aloittaa opiskelun, aivan toinen kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Eläkkeelle pääsyn jälkeen aivoista ja motoriikasta huolehtiminen on noussut arvokkaaksi, ja kitaransoitto oiva väline molempien ylläpitoon. Wiio vertaakin kitaransoittoa haastavien sanaristikoiden tekemiseen tai vaikean kuvioneuleen kutomiseen. – Minä soitan niin kauan kuin sormet ja kädet liikkuvat ja jalat tuovat Uffen luokse. Ei ikärajaa Opettaja Ulf Fagerholm myöntää, että Wiio on oppilaana ollut hyvä opettaja opettajalle. Kaksikon yhteinen mielenkiinto musiikin taustoihin, teoriaan ja historiaan syventää keskusteluja eikä kelloa tuijoteta soittotuntien aikana. – Maailmaakin parannetaan samalla, kun soitetaan, sekä opetetaan ja opitaan puolin ja toisin. Varttuneempi oppilas myös tietää ja osaa sanoittaa, mitä haluaa opetella, ja siksi Fagerholmin mielestä aikuinen oppilas on erilainen kuin lapsi. Aikuisena soittoharrastuksen aloittamisesta jää pois myös lapsilta ja nuorilta tuttu kilpailu ja kilpajuoksu opintotasolta seuraavalle. Fagerholm muistuttaa, että soittoharrastuksen aloittamiselle ei ole ikärajaa, tavoiteasettelua eikä mitään tiettyä lähtökohtaa. – It's never too late! Voit ihan yhtä hyvin päätyä varttuneempanakin ammattimuusikoksi tai sitten voit jammailla itseksesi kotona. Tai siitä välistä: voit opetella muutaman kappaleen, joita voit soittaa pienissä juhlissa. Fagerholm kuvailee itseään opettajana motivoivaksi, monipuoliseksi, oppilaan mukana etenevänä mutta silti vaativaksi. Kaikille sopivaa metodia Fagerholm ei käytä vaan mukautuu opettajana itse oppilaan ja hänen lähtötason mukaan. – Soitonopettajan työ on palkitsevaa. Kun televisiosta näen vanhoja oppilaitani, niin olen iloinen, että en ainakaan ole ollut heidän menestyksen tiellä vaan kulkenut esimerkiksi Osmo Ikosen rinnalla. Olen opettajana ihan yhtä ylpeä niin Ikosesta kuin Wiiosta. Aikuisoppilas hakee vastapainoa arkeen Soittoharrastuksen aikuisena aloittava saattaa asettaa itselleen joskus hieman liian suuret tavoitteet. Pirkan opistossa soitinvalikoima on laaja: Jousisoittimet, puupuhallinsoittimet, vaskipuhaltimet, harmonikka, kantele, piano, rummut, ukulele, kitara, sähkökitara ja laulu. Soittotunteja voi ottaa kansalaisopiston kurssien lisäksi myös niin sanottuna myyntikoulutuksena, vaikka vain muutaman, jos normaali kurssi on jo täynnä tai on epävarma omasta osallistumisestaan kurssille. – Soittamisen voi oppia myös itsenäisesti, mutta opettajasta on hyötyä juurikin alkuvaiheessa paljon, jotta soitto lähtisi tehokkaasti ja ergonomisesti hyvin heti käyntiin, kertoo suunnitteluopettaja Sami Varvio Pirkan opistosta. Kansalaisopiston opiskelu lähtee aina opiskelijan omista tavoitteista, jolloin oppilaalla motivaatio harjoitteluun on aina hyvä. Joskus motivaatio saattaa kuitenkin vähentyä esimerkiksi työkiireiden vuoksi. – Jokaisella ihmisellä taidot ja ominaisuudet ovat yksilöllisiä, johon vaikuttaa yllättävän paljon eletty elämä. Aikuinen käy soittotunneilla usein siksi, että saa vastapainoa ja voimia arjen pyörittämiseen. Erilaiset haasteet Oppilaan kategorisointi helppoon tai haastavaan on Varvion vaarallista: helppo oppilas saattaa tarkoittaa, että hän on jollain tavalla kiltti ja kyseenalaistamatta tottelee, mitä opettaja pyytää. Haastavan oppilaan käytös koetaan jollain tavalla huonoksi. Opettajan pitäisi aina keskittyä siihen, miten oppilaan saa keskittymään ja motivoitumaan opetuksesta innostuen harjoittelemaan ja iloitsemaan musiikista. – Tässä mielessä lapset saattavat vaatia enemmän motivointia ja silloin saatetaan ajatella, että aikuiset olisivat helpompia oppilaita. Helpon tai hyvän oppilaan määritelmä voi kuitenkin olla sellainenkin, että hänet nähdään nopeasti omaksuvaksi, lahjakkaaksi ja hyvämuistiseksi, kun taas haastava oppilas hitaasti asioita omaksuvaksi, heikon motoriikan omaavaksi ja huonomuistiseksi. – Mielestäni opettaja on useimmiten itse vastuussa siitä, millainen oppilas on, koska opetustilanne on yhteistyötä ja itse asiassa myös verrattavissa musiikkiin, koska hyvässä vuorovaikutuksessa on rytmi. Varvio toteaa, että lasten kanssa opettajalla on joka tapauksessa paljon suurempi vastuu aikuiseen verrattuna ja lapsen kanssa opettajan on oltava osittain myös kasvattaja. – Pienempien lasten kanssa asiat käydään läpi usein leikin kautta, kun taas aikuisten kanssa opetuksessa on otettava huomioon jo eletty elämä. Soitto soi – tai ei sittenkään? Varvio arvioi, että aikuisen kanssa edetään joskus jopa nopeammin kuin lapsen. Lapsen kanssa hyödyllistä on keskittyä monipuolisesti lapsen toimintoja vahvistaviin tekijöihin, kuten soittamisessa hienomotoriikkaan, muistiin ja ongelmanratkaisun kehittämiseen. – Liikaa tekniseen suorittamiseen keskittyminen saattaa turhauttaa aikuisen oppilaan, jolloin kannattaa keskittyä musiikillisiin elementteihin ja omasta musisoinnista nauttimiseen. Soittoharrastuksen aikuisena aloittava saattaa asettaa itselleen joskus hieman liian suuret tavoitteet. Varvio kertoo, että monesti hekin, joilla on lapsena ollut soittotaustaa ajattelevat, että soitto yhä kulkee ja kehittyy samaan tapaan kuin lapsena. – Näin se ei välttämättä, eikä useinkaan ole. Opettajan tehtävä onkin siksi kannustaa oppilasta löytämään sopivan tasoisia kappaleita ja osata oikealla tavalla joustaa musisoidessa, jolloin toiminnasta tulee rentoa ja miellyttävää – tavoitteita saa silti olla. Varvio opettaa kaiken ikäisiä harmonikan soitossa. Millainen opettaja Varvio itse on? – Olen perehtynyt aikuispedagogiikkaan ja tehnyt siitä gradun aikoinaan. Yritän saada oppilaat löytämään musiikin kautta parhaan version itsestään, saada heidät ymmärtämään mitä ja miksi soittavat. Kommentti: Joskus on pienestä kiinni Pianistiurani loppui lyhyeen. Kirjaimellisesti. Pikkurillini on muihin sormiin nähden todellinen lilliputti, pikkiriikki, kirjoittaa toimittaja Outi Suoranta. Osaan soittaa pianolla Ukko Nooan. Sama kappale tulee varmasti monelta suoraan selkäytimestä. Ala-asteella oikeastaan jokainen oppilas pääsi vuorollaan luokanopettajan pianotunnille. Olihan koulu pieni kyläkoulu ja siellä innokas, pianoa taitavasti soittava opettaja. Myös harmoonilla soittoa sai kokeilla, mutta se oli pelottava kapistus. Pianistiurani loppui lyhyeen. Kirjaimellisesti. Pikkurillini on muihin sormiin nähden todellinen lilliputti, pikkiriikki. Sormi ei yksinkertaisesti yltänyt koskettimilla tarpeeksi kauas. Tai ei ainakaan sinne asti, minne olisi pitänyt. Tätä juttua kirjoittaessa pikkurilleillä on oma tärkeä tehtävänsä. Oikean käden pikkurilli painaa enteriä, vasemman käden shiftiä. Perusarki ja työ siis onnistuu kaikilla sormilla. Puolisoni tarkisti synnytyslaitoksella lastemme perustietojen (tyttö vai poika, pituus ja paino) lisäksi sen, että eihän vastasyntyneellä ole äitinsä pikkurillejä. Ei ollut, mutta eipä heistä kummastakaan ole tullut soittoharrastuksen perään kysyjiä. Ja heidät suht hyvin tuntien voin sanoa, että ei kummallakaan kestäisi hermo. Heikkoja hermoja he eivät ole äidiltään perineet. Eipä. Eli saattaa soittoharrastuksen puuttumisen taustalla olla sittenkin jotain muuta kuin pikkurillin pituus. Onneksi on Ulf Fagerholmeja. Kokenut soitonopettaja pikkurillini pienuuden huomattuaan totesi, että erinäisiä laulu- ja soitinyhtyeitä edustaneet Clapton tai Slash eivät soita lainkaan pikkurilleillä. Erittäin lohduttavaa!